Yksilöllinen ja rento ilme sisustukseen SNUGGilta

Hanna Gerrits on toiminut aiemmin pitkään kansainvälisen kaupan tehtävissä. Palattuaan Suomeen nelisen vuotta sitten hän päätti ryhtyä pyörittämään sisustusliikettä.

– Koin vahvasti, että Suomessa kaivattiin miellyttävän rentoa sisustuslinjaa ja sitä halusimme lähteä SNUGGissa tarjoamaan asiakkaillemme, hän kertoo.

Konsepti nojaa palvelevaan verkkokauppaan. SNUGG tarjoaa ammattimaista sisustussuunnittelupalvelua ja auttaa asiakasta luomaan kotiinsa uuden ilmeen. Yritykseltä löytyy myös oma showroom.

– Kokoamme valmiita sisustus- ja kalustekokonaisuuksia ja toimitamme ne asiakkaalle kuvallisessa muodossa, jonka pohjalta hän voi päättää, mitä niistä hän haluaa toteuttaa.

Persoonallinen ote

Monesti uutta tai remontoitua tilaa sisustettaessa voi olla haasteellista löytää sopivat kokonaisuuteen parhaiten istuvat ratkaisut. Muuttovaiheessa vanhassa kodissa mietitään sitten kuumeisesti, mitä otetaan mukaan, ja mitä jätetään pois.

– Silloin voimme olla avuksi säilyttäen osan vanhaa ja uudistaen ilmettä tarjoamillamme uusilla elementeillä. Näin uuteen tai remontoituun kotiin saadaan raikas ilme, Hanna valottaa.

Moni turvautuukin tätä nykyä mielellään ammattisuunnittelijan apuun, jolloin ei tarvitse matto tai taulu kerrallaan juosta liikkeestä toiseen etsimässä sitä oikeaa vaihtoehtoa. Kaikki suunnitelmat rakennetaan SNUGGin oman malliston pohjalta, joka koostuu tarkoin valikoiduista tuotteista.

– Etsimme pieniltä toimijoilta, lähinnä Hollannista ja Tanskasta, erityisiä ja kodikasta linjaa edustavia huonekaluja ja sisustustuotteita, ja tuomme niitä maahan. Sen ohessa metsästämme koteihin myös uniikkikappaleita, Hanna paljastaa.

Suunnittelussa ote on yksilöllinen. Jokainen koti mietitään asukkaansa oloiseksi, tämän mieltymykset ja persoona, mutta myös arjen toimivuus huomioiden. SNUGG hyödyntää sellaisia pientoimijoita, jotka eivät ole muuten kiinnostuneita Skandinavian markkinoista. Tämän ansiosta valikoima erottuu valtavirrasta edukseen. Kaikessa mennään mukavuus edellä.

– Meiltä ei saa muovikalusteita, vaan luonnonmateriaalit ovat meidän juttumme. Käytämme villaa, puuvillaa, kierrätyspuuta sekä metallia. Taustalla tässä vaikuttaa toki kestävä kehitys mutta ennen kaikkea myös käyttömukavuus.

Avainsanana harmonia

Nykyaikaisessa rakentamisessa suositaan isoja ikkunoita ja laajoja seinäpintoja. Oikean tyyppisellä sisustuksella voidaan tällöin luoda viihtyisä tunnelma myös akustisesti.

– Tämä voi olla maallikolle haasteellista, mutta ammattilaiselle luontevaa. Verhot, matot ja huonekalut valitaan huonetilan mukaan ilman, että tarvitaan erillisiä akustiikkatauluja.

Kun taloon saadaan uusi keittiö, SNUGG astuu usein kuvaan silloin, kun keittiö hohtaa vielä uutuuttaan, mutta muu osa kotia on entisellään. Kontrastit asunnon sisällä voivat olla dramaattiset, mutta ammattisuunnittelijan avulla kokonaisuudesta saadaan harmoninen.

Vielä yhtenä mielenkiintoisena sarkana on etätyöpisteiden suunnittelu. Tehdäänpä se sitten olo- tai makuuhuoneen kulmaukseen tai suunnitellaanpa vaikka kokonaista työhuonetta, SNUGGin asiantuntevan ja osaavan palvelun avulla siitä saadaan miellyttävä. Toisaalta tämä liittyy myös julkisten tilojen sisustukseen.

– Nyt kun kodeista palaillaan takaisin toimistoihin, ne koetaan helposti kylmiksi ja persoonattomiksi. Suunnittelemme ja kalustamme myös viihtyisiä toimistoja asiakkaillemme, Hanna Gerrits toteaa lopuksi.

www.snugg.fi

Remember Me