Neljä kymmenestä suomalaisesta aikoo tarttua remonttiprojektiin, selviää lattiavalmistaja Pergon teettämästä tutkimuksesta. Eniten remontointi kiinnostaa lapsiperheitä, joista peräti kaksi kolmasosaa suunnittelee jonkinlaista remonttia kesällä.
Kesä on itse tehtävien projektien kulta-aikaa. Pergon YouGovilla teettämän kyselytutkimuksen mukaan 42 prosenttia suomalaisista aikoo suorittaa ainakin yhden remonttiprojektin kesän aikana. Remontointihalu on voimakkainta 30–49-vuotiaiden ikäryhmässä, jossa joka toinen (52 %) kertoo suunnittelevansa jonkinlaista remonttia. Lapsiperheissä osuus on vielä korkeampi: peräti 67 prosenttia ilmoittaa aikovansa remontoida kesällä.
– Moni kokee, että nimenomaan kesällä on aikaa tarttua suurempiin remonttiprojekteihin. Esimerkiksi lattian uusimisen voi hyvin toteuttaa itse. Uusi lattiapinta vaikuttaa merkittävästi kodin tunnelmaan, Pergo-brändin omistavan Unilinin Suomen maajohtaja Jari Saarinen sanoo.
Satoi tai paistoi – aina löytyy remontoitavaa
Remontointihalu näyttää olevan melko riippumaton säästä. Kuusi kymmenestä (57 %) ilmoittaa, ettei sää vaikuta heidän suunnitelmiinsa. Joka kymmenes (11 %) innostuu enemmän, kun aurinko paistaa, ja vain neljä prosenttia suosii huonompaa säätä remontoinnin ajankohtana.
Tutkimuksen mukaan suunnitellut remontit vaihtelevat laajasti. Yleisimmin mainitaan parvekkeen, puutarhan tai terassin kunnostus, minkä jälkeen tulevat tapetointi, lattianvaihto, keittiöremontti ja kylpyhuoneremontti. Yhtä selkeää suosikkia ei nouse esiin, mutta monille projekteille on yhteistä se, että ne on mahdollista toteuttaa itse ja kesän aikana.
Tietoa tutkimuksesta:
Tutkimus toteutettiin YouGovin verkkopaneelissa 21.–25. maaliskuuta 2025. Kyselyyn vastasi yhteensä 1 022 iältään 18–60-vuotiasta suomalaista. Verkkopaneeli on koottu valtakunnallisesti edustavalla satunnaisotannalla.
Lisätietoja:
Jennie Salinder
Global Brand Communicator
jennie.salinder@unilin.com