Moni haaveilee omasta uima-altaasta, ja niiden suosio onkin kasvanut erityisesti viimeisten kahden vuoden aikana.
Mutta mitä uima-allasta hankkivan kannattaisi ottaa huomioon ennen kuin lähtee liikkeelle?
– Ensin miettisin minkä kokoista ja muotoista allasta omaan pihapiiriin pystyy laittamaan, samoin laskisin käytettävissä olevan budjetin, Kai Lempinen Pool4You Oy:stä kertoo.
Usein asia kilpistyy siihen, että uima-altaan rakentaminen mielletään erittäin hintavaksi projektiksi.
– Meidän valikoimastamme löytyy kuitenkin erilaisia ratkaisuja joka tarpeeseen, hän vinkkaa.
Eniten kustannukseen vaikuttaa allasmateriaali. Vaihtoehtoja on lukuisia edullisimmasta allaspussilla varustetusta teräskehikkoaltaasta tai betoniharkkoratkaisusta aina lasikuitu- tai teräsaltaisiin.
Huomioi tontin muoto ja pohja
Siinä missä altaan rakentaminen ei jollakin paikkakunnalla edellytä mitään toimenpiteitä, se saattaa vaatia toisissa paikoin rakennusluvan. Asia kannattaa varmistaa rakennusvalvonnasta. Tontin muoto ja pohja voivat Lempisen mukaan asettaa myös omat vaatimuksensa altaan asentamiselle.
– Haastattelemme asiakkaan ja pyydämme tätä yleensä lähettämään kuvan, jonka pohjalta osaamme jo ehdottaa sopivaa ratkaisua. Mutta tarpeen vaatiessa tulemme toki paikan päälle, hän kertoo.
Pool4You:lla on jo lähes 40 vuoden kokemus uima-allasasennuksista, mikä on asiakkaan etu.
– Uima-altaan asentaminen edellyttää erityisosaamista. Siinä missä moni toimija turvautuu paikallisiin LVI-asentajiin, meidän altaamme asennetaan aina omien allasasentajiemme toimesta, hän painottaa.
Valitse allas oikein
Valinnassa kannattaa miettiä käyttäjien tarpeita. Yksi nauttii auringossa polskimisesta, toiselle allas edustaa kuntoliikuntaa. Altaan ei silti tarvitse olla iso, jotta siinä pystyisi uimaan. Esimerkiksi lisävarusteena saatavaa vastavirtauintilaitetta käyttäen voi uida pitkääkin matkaa ja saada liikunnan iloa. Altaita löytyy eri syvyisinä.
– Lapset kasvavat toki aika nopeasti. Itse en suosittelisi hankkimaan kovin matalaa allasta, sillä se jää helposti auttamatta liian pieneksi, Lempinen sanoo.
Vedensuodattimen rooli korostuu altaan puhtaanapidossa. Nykyään on tarjolla halpoja paperisuodatinkokonaisuuksia, joiden teho on riittämätön.
– Kvartsihiekkasuodatin on ehdoton uima-altaan tehokkaaseen puhdistukseen. Likapartikkelit jäävät siinä suodattimeen, ja vastavirtahuuhtelua käyttäen hiekka saadaan taas puhtaaksi. Näin hiekka tarvitsee vaihtaa vain 4–5 vuoden välein. Hiekkasuodatin määräytyy altaan koon mukaan.
Tehokkaan suodatinjärjestelmän ohella käytetään allaskemikaaleja ja seurataan veden pH- ja klooriarvoja, jotta vesi säilyy kirkkaana ja vältytään leväkasvustoilta.
Nauti oikeanlämpöisestä vedestä
Suomen kesä on lyhyt, mutta lämmityksen ansiosta allaskauden voi aloittaa jo vappuna ja jatkaa aina syksyyn asti. Tällä hetkellä yleisin lämmitysmuoto on ilmalämpöpumppu, jolla veden saa pidettyä helposti 30° C:ssa. Suodatusjärjestelmään kytkettynä se hoitaa lämmityksen automaattisesti, eikä sähkölaskuakaan tarvitse pelätä.
Talveksi uima-allas tyhjennetään yleensä vedestä läpivientien alapuolelle asti, ja pinnalle asennetaan jääpuomit. Näin allasta ei tarvitse kevään tullen täyttää alusta lähtien uudestaan. Kai Lempinen toivottaakin kiinnostuneet tervetulleiksi tutustumaan Pool4-You:n kattavaan tarjontaan.
Pool4You Oy:llä on lähes 40 vuoden kokemus altaista. Suomen Allaslaite Oy:n ja Aqua Novan fuusion myötä yhtiö tunnetaan nyt uudella nimellä Pool4You.
pool4you.fi