Suurimmat mökkikunnat rahastavat mökkiläisiään yhä tiukemmin

Suosituimmilla mökkipaikkakunnilla lomailevat joutuvat maksamaan moninkertaisesti suurempia kunnallisia maksuja kuin vähemmän suosituilla paikkakunnilla, selviää Omakotiliiton tutkimuksesta. Omakotiliitto muistuttaa, että mökkiläiset tuovat elinvoimaa paikkakunnalle, ja pakolliset kustannukset kannattaa pitää kurissa.

Kalleinta mökkeily on Savonlinnassa, Kuopiossa, Mikkelissä, Paraisilla, Kangasalla, Mäntyharjulla ja Lohjalla. Lähes samat paikkakunnat komeilevat suurimpien mökkipaikkakuntien listalla, sillä eniten mökkejä vuonna 2019 on Kuopiossa, Mikkelissä, Paraisilla, Lohjalla, Savonlinnassa ja Hämeenlinnassa. Kunnallisissa maksuissa on enimmillään eroa 610 € vuodessa. Kunnallisista maksuista tarkasteltiin kiinteistöveroa, sähkömaksua ja jätemaksua.

Omakotiliitto selvitti aiemmin, että tulevaisuudessa joka neljäs suomalainen aikoo viettää enemmän aikaa mökillä ja moni harkitsee mökin hankkimista. Kunnallisten maksujen kannalta ei ole kuitenkaan samantekevää, miltä paikkakunnalta mökkinsä hankkii.

Eniten kunnallisia maksuja joutuu maksamaan Savonlinnassa, 1 117 €, vähiten Oulussa, 507 €. Tutkimuksessa vertailtiin 20 Suomen suurinta mökkipaikkakuntaa. Yhteensä niissä on 130 000 mökkiä, neljännes koko maan mökeistä. Oulussa mökkeily oli vertailluista kunnista edullisinta, ja kiinteistövero on ainoana asetettu valtion alarajalla 0,93 %, kun sallittu vaihteluväli on 0,93−2,0 %. Myös muut kustannusten nousut ovat Oulussa maltillisella tasolla.

Yleisesti viime vuoteen verrattuna mökkeily on kallistumassa. Keskimäärin kustannukset ovat nousseet 3,5 % eli 27 €. Eniten ovat kallistuneet sähkömaksut, 4,6 %, ja jätemaksut, 4,5 %.

Parhaillaan käynnissä olevassa jätelain uudistuksessa on suunniteltu, että kunnan mahdollisuus antaa kiinteistönomistajan itse järjestää jätteenkuljetus poistetaan. Jatkossa jätteenkuljetuksen järjestäisi aina kunta.

”Erityisesti vapaa-ajan asumisen kannalta tämä on huolestuttava suuntaus. Mökkiläisen kannalta on tärkeää, että jätteenkuljetus vastaa aitoa tarvetta. Jos jätekuljetuksen voi tilata itse, pysyvät kustannukset hallinnassa”, sanoo Omakotiliton puheenjohtaja Ari Rehnfors.

Mökkimatka on tutkimusten mukaan usein lyhyt, ja monet mökkeilevät asuinkunnassaan. Kunnan järjestämä jätehuolto voi tuoda mukanaan joustamattomuutta toimintamalleihin.

”Arkijärjellä ajateltuna se, että jätepussukan vie omaan kotiroskikseen, saastuttaa vähemmän kuin jos pussia varten tilataan erillinen kuljetus. Ilmaston kannalta on haitallista, että jäteauto ajaa tyhjentämään tyhjää sekajäteroskista”, toteaa Rehnfors.

Tutkimuksessa vertailtiin mökkeilyn kustannuksia 50m2:n kokoisessa ja 35 vuotta vanhassa mökissä, joka sijaitsee omalla, 4 500 m²:n tontilla. Mökkiä käyttää neljä henkeä kesällä.

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on google
Share on whatsapp
Rakenna, Remontoi, Sisuta- Digilehti

UUSIN LEHTI

Tilaa uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeen saat lukea ilmaiseksi kaikki julkaisut ja verkkosivujen sisällön.

Tulevat tapahtumat

A-Aidat Oy Bannerimainos_netti

jokioinen_banneri

 

 

Lohjan asuntomessujen julkaisu ilmestynyt!

Lue ilmaiseksi kirjautumalla ja osallistut samalla arvontaan

Sivustolla käytetään evästeitä, joilla voimme parantaa sivustoa ja käyttökokemustasi sekä kohdentaa markkinointiamme. Osa evästeistä on sivuston toiminnalle välttämättömiä. Lue tietosuojaselosteestamme, miten käsittelemme evästeisiin liitettyjä tietoja.