Suuri osa sähkönkulutuksesta on näkymätöntä – näin seuraat omaa kulutustasi

Sähkön säästäminen kiinnostaa tällä hetkellä asiakkaita selvästi aiempaa enemmän, ja moni sähkönjakeluyhtiön asiakas on aloittanut oman sähkönkulutuksen aktiivisen seurannan. Äkillinen nousu kulutuksessa voi johtua esimerkiksi laiterikosta.  

Joskus tuntuu, että sähkön kulutustiedot eivät vastaa omia tapoja. Sähköä kuluu silloinkin, kun pesukoneet ja saunat ovat pois päältä tai asukas ei ole kotona. Mistä tämä johtuu?

Carunan asiakaskokemusjohtaja Marika Tuomisen mukaan on hyvä huomioida, että ”näkyvien” sähkölaitteiden (kodinkoneet, lämminvesivaraajat, ilmalämpöpumput, kiuas) lisäksi sähköä saattaa kulua myös huomaamattomampiin asioihin.

“Kaukolämpötalouksissa sähköä voivat kuluttaa esimerkiksi kylpyhuoneen sähköinen mukavuuslattialämmitys tai kerrostaloasunnossa huoneistokohtainen koneellinen ilmanvaihto, jonka sähkönkulutus voi sisältyä huoneiston kulutukseen taloyhtiön sijaan”, Tuominen sanoo.

Sähkölämmittäjällä suurin osa sähköstä kuluu lämmitykseen. Tyypillisesti vanhan sähkölämmitteisen asunnon sähkökulutus jakautuu seuraavasti:

  • huonetilojen lämmitys 50 % (sähköpatterit, lattialämmitys yms.). Suurissa ja vanhoissa taloissa tilojen lämmityksen osuus voi olla jopa 80 %.
  • käyttöveden lämmitys 20 % (vesivaraaja)
  • taloussähkön osuus 30 % (kylmälaitteet yms. kodin muut sähkölaitteet)

(Lähde: Motiva)

Säännöllisellä sähkönkäytön seurannalla voi vähentää odottamattomia yllätyksiä 

Tuomisen mukaan kulutuksen äkillinen lisääntyminen voi johtua esimerkiksi kodin sähkölaitteen laiterikosta, laitteen unohtumisesta päälle tai väärästä asennuksesta.

“On myös hyvä huomioida laitteet, jotka ovat valmiustilassa. Esimerkiksi tietokoneet ja viihdelaitteet kannattaa sulkea, kun niitä ei käytetä”, Tuominen vinkkaa.

Sähkönjakeluyhtiö saa asiakkaan kulutuksesta vain mittarin ilmoittaman tiedon – ei sitä, mistä itse kulutus kiinteistössä muodostuu. Jos huomaa omassa sähkönkulutuksessaan aikaisempaa poikkeavia kulutuksia, kannattaa tarkistaa ensin omien sähkölaitteiden tilanne.

“Pistorasiaan liitettävien laitteiden kulutusta pystyy seuraamaan kaupasta ostettavilla kulutusmittareilla, joka sijoitetaan pistorasian ja töpselin väliin. Myös jotkut kirjastot lainaavat kulutusmittareita asiakkaiden käyttöön”, Tuominen sanoo.

Sähköasentaja voi tarvittaessa selvittää, miten kiinteistön sähköjohdotukset on vedetty oman sähkömittarin taakse ja onko näiden osalta kaikki kunnossa.

Jos selvityksen jälkeenkin epäilee, että sähkönkulutustiedoissa on virhe, voi ottaa yhteyttä sähköverkkoyhtiön asiakaspalveluun.

“Mittarit ovat kyllä tarkkoja, ja virheet mittauksessa erittäin harvinaisia. Tähän mennessä olemme saaneet marginaalisesti yhteydenottoja asiakkaiden kulutusselvityksiin liittyen. Yhteydenotoista suuri osa liittyy siihen, että asiakas haluaa löytää syyn kulutuksessaan havaitsemalle poikkeukselle”, Tuominen sanoo.

Kuormanojauksen avulla voi hallita aiempaa paremmin omaa sähkönkulutusta

Carunan asiakkailla sähkön seuranta sujuu käyttämällä itsepalvelukanava Caruna Plussan sähkönseurantaa. Muutokset sähkön kulutuksessa näkyvät palvelussa noin vuorokauden viiveellä.

Caruna Plussan sähkökuorman ohjauspalvelun avulla Carunan asiakas voi ajastaa sähkökäyttöisiä varaavia lämmityslaitteita, kuten lämminvesivaraajaa, käynnistymään esimerkiksi yöaikaan. Sähkökuorman ohjaus on käytössä automaattisesti Carunan kaikilla sellaisilla asiakkailla, joiden sähkömittarille on kytketty ohjattavia sähkölaitteita.

Lue lisää kuormanohjauksesta

Lue lisää sähkönsäästöstä Motivan sivuilta

Remember Me