Suomalaiset kaipaavat entistä enemmän mökille − Nuoret yhtä innokkaita mökkeilijöitä kuin vanhemmatkin

Suomalaisten into mökkeilyyn ei ole hiipumassa, päinvastoin. Yli puolet suomalaisista mökkeilee Omakotiliiton teettämän kyselyn mukaan, ja jopa joka neljäs aikoo viettää tulevaisuudessa enemmän aikaa mökillä. Nuorilla 18−34-vuotiailla ja kaupungissa asuvilla innokkuus on vielä suurempaa, sillä heistä lähes joka kolmas näkee viettävänsä tulevaisuudessa nykyistä enemmän aikaa mökillä.

Luonnossa oleminen on suurin syy mökkeilyn viehätykselle (86 % vastaajista), mutta moni kaipaa mökille myös hektisen arjen vastapainoksi (82 %). Etenkin nuoret, 18−34-vuotiaat, ja naiset kaipaavat mökkeilyn tuomaa vastapainoa arjen kiireille. Mökkiaskareista, kuten kasvisten viljelystä, puutöistä ja maalaamisesta, pitää yli puolet vastaajista.

Mökkeilyä pidetään tärkeänä myös ilmastonmuutoksen vuoksi, sillä sen nähdään tarjoavan hyvän vaihtoehdon ulkomaanmatkoille ja pienentävän omaa hiilijalanjälkeä (62 % vastaajista). Etenkin nuoret näkevät lähimatkailun hyödyt, sillä heistä 69 % uskoo ulkomaanmatkojen korvaamisen mökkimatkailulla pienentävän hiilijalanjälkeä.

Naiset ovat valmiimpia muuttamaan matkailutottumuksiaan ilmastonmuutoksen vuoksi. Naisvastaajista puolet, miehistä vain reilu kolmannes aikoo suosia lähimatkailua ilmastonmuutoksen takia.

”Mökkeily on erinomainen vaihtoehto nyt, kun ulkomaanmatkoja on vaikea tehdä ja vapaa-ajan vietto on muuttanut luonnettaan. Mökkeily on usein järjestetty ympäristö hyvin huomioiden, koska kustannuksia pyritään hillitsemään vähällä energiankäytöllä ja omavaraisuudella”, sanoo Tapio Tervo, Vapaa-ajan Asukkaiden Liiton puheenjohtaja.

Mökkiläiset ovat monella paikkakunnalla tärkeä lisä vakituisten asukkaiden rinnalla, sillä he takaavat palveluita ja tukevat paikallisia yrittäjiä. Omakotiliitto kannustaakin kuntia kehittämään mökkeilymahdollisuuksia, sillä kyselyn mukaan kysyntää on. Vastaajista lähes kolmasosa harkitsee mökin hankkimista, ja joka viides olettaa saavansa mökin perinnöksi. Erityisesti nuoria kiinnostaa mökin hankinta, sillä 18−34-vuotiasta 42 % aikoo hankkia tai harkitsee hankkivansa mökin. Lisäksi 24 % kertoo saavansa mökin perinnöksi.

Vuokramökkeily on varteenotettava vaihtoehto, eikä mökkiä ole pakko omistaa. Vuokramökeillä mökkeilee 15 % vastaajista.

”Mökkeily muuttuu yhä enemmän kausiasumiseksi, ja sen merkitys kuntien elinvoimaisuuden säilyttäjänä korostuu entisestään. Mökkiläisten näkemykset kunnan kehittämiseksi kannattaa ehdottomasti hyödyntää ja mökkiläisten ja kunnan kanssakäymiseen panostaa”, kannustaa Omakotiliiton puheenjohtaja Ari Rehnfors.

”Vapaa-ajan asukkaiden yhdistykset auttavat kuntaa tekemään parempia päätöksiä ja pitämään huolta kunnan vetovoimasta mökkikuntana. Yhdistyksessä mökkiläiset verkostoituvat keskenään ja järjestävät tärkeitä keskustelu- ja yleisötapahtumia”, sanoo Rehnfors.

Kuva: Henna-Kaisa Sivonen

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on google
Share on whatsapp
Rakenna, Remontoi, Sisuta- Digilehti

UUSIN LEHTI

Tilaa uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeen saat lukea ilmaiseksi kaikki julkaisut ja verkkosivujen sisällön.

Tulevat tapahtumat

 

Pihla_banneri_140x250px_luonnos

Lohjan asuntomessujen julkaisu ilmestynyt!

Lue ilmaiseksi kirjautumalla ja osallistut samalla arvontaan

Sivustolla käytetään evästeitä, joilla voimme parantaa sivustoa ja käyttökokemustasi sekä kohdentaa markkinointiamme. Osa evästeistä on sivuston toiminnalle välttämättömiä. Lue tietosuojaselosteestamme, miten käsittelemme evästeisiin liitettyjä tietoja.