SINI-valikoima kasvaa ulkoharjoilla – kotimaiset harjat helpottavat pihan, terassin ja parvekkeen puhtaanapitoa

Sinituotteen valikoimasta löytyvät nyt myös kotimaiset ja laadukkaat SINI-ulkoharjat. Akaassa yli 90 vuoden kokemuksella valmistettavat harjat helpottavat terassin ja pihan kunnossapitoa, joka on ajankohtaista etenkin syksyisin.

– Terassin lakaiseminen etenkin syksyisin on tärkeää, jotta terassi pysyy hyvässä kunnossa ja sillä on turvallista liikkua. Terassilla lojuvat märät lehdet, kukkien pudonneet roskat sekä hiekka kuluttavat ja tummentavat puuta eikä terassi pääse kunnolla kuivumaan. Lisäksi märät lehdet voivat olla liukkaita, jollei niitä lakaise pois, Sinituotteen markkinointipäällikkö Marika Saarinummi kertoo.

Vähemmän sisälle kulkeutuvaa hiekkaa ja roskaa

Pitämällä ulko-oven edustan, pihalaatat ja terassit puhtaana lehdistä, neulasista ja hiekasta, kulkeutuu sisälle huomattavasti vähemmän roskia ja pääsee siivoamisessa vähemmällä. Syksyllä kosteat roskat tarttuvat helposti kenkiin ja kulkeutuvat sisälle. Myös lemmikkien tassuissa ja lasten ulkovaatteissa kulkeutuu sisälle roskia ja hiekkaa, joka kuluttaa erityisesti puulattioita.

– Kotiin tullessa kauppakassien kanssa tai kiireisen päivän jälkeen oven edustan ja hiekkaiset kurahaalarit haluaisi saada puhtaaksi mahdollisimman nopeasti. Kevytrakenteisten harjojen avulla saa pidettyä ulko-oven edustan puhtaana ennätysajassa. Kumisaappaat kannattaa harjata näppärällä lyhytvartisella ulkoharjalla jo ulkona, niin sisälle kulkeutuvan hiekan määrä vähenee huomattavasti, Marika Saarinummi sanoo.

Kotimaiset harjat kestävät vuodesta toiseen

Laadukkaat Suomessa valmistetut säänkestävät ulkoharjat sopivat kaikenkokoisille pihoille, terasseille ja parvekkeille. Kestävät ja perinteiset puuvartiset katuharjat sopivat isommankin pihan lakaisuun silloin, kun harjauksen halutaan olevan tehokasta ja nopeaa tai ulko-oven edustalla on esimerkiksi paljon puista pudonneita lehtiä. Saatavana on myös puuvarren toiseen päähän kiinnitettävä lumitaltta, jolla voi poistaa paakkuuntuneen lumen kiinteistönhuollossa sekä kotitalouksissa.

Kiinteistöharja Reima ja Oiva rappu- ja parvekeharja ovat mustalla metallivarrella varustetut kevyet ja laadukkaat harjat, joiden muovirunko on valmistettu kierrätysmuovista. Oiva rappu- ja parvekeharjan lyhyempi varsi mahdollistaa työskentelyn pienissäkin tiloissa kuten parvekkeella. Keveydestä huolimatta harjat ovat kestäviä ja pitkät laadukkaat harjakset ulottuvat nurkkiin asti. Kestävillä metallivartisilla Oiva ja Reima ulkoharjoilla on viiden vuoden takuu. Kaikkien SINI-ulkoharjojen harjakset ovat laadukasta, uv-kestävää harjasta, jotka sopivat niin kesä- kuin talvikäyttöön.

Lisätietoja:

Marika Saarinummi
markkinointipäällikkö, Sinituote Oy
[email protected]
+358 40 040 8170

Tuotenäytteet:

Hanna Salo
sisällöntuottaja, Sinituote Oy
[email protected]
+358 44 502 4004

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on google
Share on whatsapp
Rakenna, Remontoi, Sisuta- Digilehti

UUSIN LEHTI

Liity Facebook -ryhmään

Tilaa uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeen saat lukea ilmaiseksi kaikki julkaisut ja verkkosivujen sisällön.

Tulevat tapahtumat

Lohjan asuntomessujen julkaisu ilmestynyt!

Lue ilmaiseksi kirjautumalla ja osallistut samalla arvontaan

Sivustolla käytetään evästeitä, joilla voimme parantaa sivustoa ja käyttökokemustasi sekä kohdentaa markkinointiamme. Osa evästeistä on sivuston toiminnalle välttämättömiä. Lue tietosuojaselosteestamme, miten käsittelemme evästeisiin liitettyjä tietoja.