Tulevan kesän Valkeakosken Talonäyttelyn teemoina ovat ekologisuus ja edullisuus. Hyvän asumisen messutapahtumassa kävijät pääsevät tutustumaan niin kymmenen uniikin kodin rakentamiseen, sisustusratkaisuihin kuin piharakentamiseen. Talonäyttelyn uusi ja ainutlaatuinen kohde luodaan Älvsbytaloon, jonka sisustusalan yrittäjä Tytti Seppi sisustaa täysin kiertotalouden periaatteita kunnioittaen ja vain second hand -kalusteilla.
Talonäyttely Valkeakoskella toteutetaan 24.7.–4.8.2024. Älvsbytalolla on Talonäyttelyssä kaksi kohdetta, joista 85 neliön Saara-talomallin sisustus toteutetaan kokonaisuudessaan vain kierrätetyillä, uusiokäytetyillä ja ylijäämillä materiaaleilla sekä kalusteilla. Sisustuksesta vastaa sisustusalan yrittäjä Tytti Seppi.
– Kompakti eläminen valintana on jo itsessään ekoteko. Pienemmissä neliöissä energian tarve vähenee ja ylimääräisen tai tarpeettoman tavaran säilyttäminen minimoituu. Luon Valkeakosken Talonäyttelyn kohteeseen eletyn oloisen, mielenkiintoisen ja inspiroivan kodin, jossa yhdistyvät kekseliäisyys, käytännöllisyys ja kauneus ja kaikki ekologisesti sekä edullisesti toteutettuna mahdollisimman minimaalisella hiilijalanjäljellä, kertoo sisustussuunnittelija Tytti Seppi.
Kaunis koti on vastuullisesti toteutettavissa kiertotalouden periaatteita noudattaen. Second handina toteutettava sisustus ja stailaus tekevät lapsiperheelle suunnitellusta kodista sekä yksilöllisen että vihreämmän elämisen esimerkin. Seppi hyödyntää sisustamisessa upcyclausta eli raaka-aineen tai tuotteen käyttämistä uudella tavalla.
– Esimerkiksi verhoilen useita käytettyjä huonekaluja uudelleen laadukkailla uusiokäytettävillä materiaaleilla. Tunkkaisuus ei kuulu kiertotalouden periaatteilla suunniteltuun kokonaisuuteen ja tavoite onkin, että kävijä aistii kauniin ja esteettisen kodin, jonka suurena bonuksena on ympäristöystävällisyys, Seppi tarkentaa.
Talonäyttelyssä on esillä kymmenen 83–139 m2 kokoista, tavallisten kotitalouksien budjetteihin sopivaa kotia. Talonäyttelyn kohteet esittelevät myös, miten tehokkaisiin pihaneliöihin luodaan viihtyisää ulkotilaa.
– Helmitalojen 97-neliöinen Villa Anna on senioripariskunnalle suunniteltu kokonaisuus, jossa historia tuodaan esiin pariskunnan rakkaiden esineiden ja taiteen sekä tunnelman muodossa, yhdistettynä modernilla ja raikkaalla yleisilmeellä. Villa Annan ulkotilojen viihtyisyyttä tuovat pihasauna, kasvihuone, puutarha ja pieni kasvimaa. Kodikas-Talojen Ahomansikka-nimen saanut 90-neliöinen koti saa niin ikään lisätilaa ja mukavuutta erillisellä pihasaunarakennuksella, kertoo Talonäyttely Valkeakoskella -tapahtuman projektipäällikkö Siiri Nieminen.
Talonäyttely esittelee kohteita seuraavilta suunnittelijoilta ja talovalmistajilta: Älvsbytalo (kaksi kohdetta), Kiiruna Talot, Helmitalo (kaksi kohdetta), Rakennustyö H. Männistö (paritalo), Suomen Kodikas-Talot Oy (kaksi kohdetta) ja Arkkitehtitoimisto Outolintu Oy.
Lisätietoja:
Siiri Nieminen
Projektipäällikkö, Valkeakosken kaupunki
Valkeakosken Talonäyttely
040 335 6055, siiri.nieminen@valkeakoski.fi
Petri Ahonen
Markkinointipäällikkö, Valkeakosken kaupunki
040 335 6511, petri.ahonen@valkeakoski.fi