Punottuja koreja meiltä ja maailmalta -näyttely
9.3.–2.6.2024 Suomen käsityö museo, Jyväskylä
17.6.–25.8.2024 Kenkävero, Mikkeli
Luonnon omat mestarit lienevät ensimmäisiä punonnan taitajia: monien köynnöskasvien oksat kietoutuvat toisiinsa punosmaisesti kasvaessaan, hämähäkki kutoo uskomattoman taitavaa verkkoa ja linnut punovat pesiään taidokkaasti pelkällä nokallaan. Korinpunonnan taito ihmisen hyödyntämänä on arkeologisten kaivausten perusteella arvioitu alkaneen jostain noin 12 000 vuoden takaisesta Egyptistä.
Korinpunonta on vanhimpia käsityötekniikoita. Se on syntynyt tarpeesta säilyttää, kuljettaa ja kantaa tavaroita ja materiaaleja. Korinpunonnan tekniikat ovat maailmanlaajuisesti hyvin saman tyyppisiä, niitä on vain sovellettu aina paikallisiin materiaaleihin ja tarpeisiin. Tänä päivänä mestarillinen korinpunonnan taito on osin katoamassa, esimerkiksi Suomessa perinteisiä tuohi- ja pärekorien taitajia ei ole enää kovin montaa.
Punonnan materiaaleille tärkeitä ominaisuuksia ovat kestävyys, muovautuvuus ja taipuisuus sekä lujuus myös kuivana. Erilaiset kasvit ovat tänäänkin korien päämateriaali, teollistumisen myötä synteettisiä materiaaleja on alettu käyttämään myös korinpunonnassa, mutta käsityöläisten ykkösmateriaalina ovat säilyneet luonnonmateriaalit.
Niin materiaalit kuin korinpunonnan tekniikatkin ovat säilyneet vuosisatoja varsin muuttumattomina. Kuhunkin materiaaliin on taitajien käsissä löytynyt soveltuvat tekniikat, joilla korin muoto voidaan punoa ja tieto sekä taito on siirtynyt sukupolvelta toiselle. Punontataidon siirtäminen ja opettaminen on tärkeää käsityön aineetonta kulttuuriperintöä, jota tulee vaalia ja näin huolehtia taitojen säilymisestä.
Punottuja koreja meiltä ja maailmalta -näyttely on katsaus korinpunonnan erilaisiin tekniikoihin ja materiaaleihin sekä korien erilaisiin muotoihin. Suomesta on esillä perinteistä mestarillista punontataitoa ja moderneja sovelluksia koreista. Näyttelyyn on kutsuttu mukaan punojia ja yhteistyöorganisaatioita seuraavista maista: Suomi, Viro, Puola, Slovakia, Ruotsi, Norja, Tanska ja Ghana. Mukana on niin pärekoreja, rottinkia, tuohta, pajua kuin myös kierrätysmateriaaleja.
Korinpunonta on Taitoliiton nimeämä vuoden 2024 käsityötekniikka.
Näyttelyn on koonnut Taitoliitto ja tuottaneet yhteistyössä Taitoliitto sekä Suomen käsityö museo.
Näyttely jatkaa kesällä Mikkelin Kenkäveroon 17.6.–25.8.2024., jossa näyttely on esillä kesän ajan Kenkäveron piha-aitassa. Joitain töitä jää pois Kenkäveron näyttelystä.
——————————————
Punottuja koreja meiltä ja maailmalta
9.3.–2.6.2024 Suomen käsityö museo, Kauppakatu 25, Jyväskylä
Median edustajat ovat tervetulleita tapaamaan Taitoliiton kehittämispäällikkö Kikka Jelisejeffiä sekä korin punoja Tarja Heikkilää ja Maija Nurmista perjantaina 8.3.2024 klo 11. Myös muut ajankohdat sovittavissa. Pyydämme ilmoittamaan tulostanne museon tiedottajalle sari.k.koskinen@jyvaskyla.fi tai puh. 050 413 9051. Olette myös tervetulleita näyttelyn avajaisiin perjantaina 8.3.2024 klo 18–20.