Premium-sisältö normaalin hinnalla

Kotimaisen Dekotalon valttikortteja ovat uudistuneet mallistot sekä poikkeuksellisen laadukas toimitussisältö.

Meillä Premium tarkoittaa korkealuokkaisia tuotteita ja loppuun asti mietittyä palvelukonseptia, joka koostuu viidestä eri tekijästä, myyntijohtaja Mika Issakainen valottaa.

Ensimmäisenä ja tärkeimpänä tekijänä hän mainitsee Premium-kodinsuunnittelupalvelun, jonka avulla suunnitellaan yksilöllisesti perheen arkeen sopiva koti yhdessä Dekotalon asiantuntijan kanssa. Sen tuloksena asiakas saa lopuksi talonsa valmiit pohjapiirrokset. Toisena tekijänä on Premium-rakenneratkaisu.

– Esimerkiksi kaksikerroksisissa taloissamme on välipohjarakenne, jonka ansiosta toisen kerroksen huonetiloissa ei ole ylimääräisiä huonetilaa vieviä tekniikkakuiluja, hän kuvailee.

Kantavat palkit on sijoitettu kylmään tilaan, mikä mahdollistaa isompien ikkunaruutujen käytön ilman huonekorkeuden nostoa. Vakiohuonekorkeuteen mahtuvat
siten 14 prosenttia isommat ikkunat ja ovet.

Kolmantena tekijänä ovat Premium-sisustusratkaisut; Dekotaloissa käytetään vain erittäin laadukkaita kiintokaluste- ja laattatoimittajia.

– Sisustus on uudessa kodissa se näkyvin ja yleensä tärkein asia. Me Dekotalolla haluamme panostaa siihen, että mallisto päivittyy koko ajan ja meiltä saa apua sisustusvalintoihin ammattilaisten kautta.

Vakiovarustelussa käytetään yleisestä linjasta poiketen ensiluokkaisia ratkaisuja. Tästä esimerkkinä ovat väliovenkahvat ja keittiön saarekkeessa vakiona oleva, integroitu keittotaso-liesituuletin -yhdistelmä.

Neljäntenä, mutta hyvin keskeisenä tekijänä, ovat laadukkaat ja tehokkaat tekniikkaratkaisut, jotka ovat oleellisia kodin energiatehokkuuden kannalta.

– Energiatehokkuus on usean tekijän summa. Siihen vaikuttavat rakenteiden tiiviyden ohella myös korkealuokkaiset ilmanvaihtokoneet ja lämmönlähteet. Näillä on iso merkitys paitsi energialaskuun myös asuinmukavuuteen, hän korostaa.

– Viidentenä tulee itse rakentaminen. Dekotalon valmistuminen on aikataulutettu tarkkaan ja rakennamme asiakkaan uuden kodin ripeästi. Rakentamisessa panostamme viimeisteltyyn työnjälkeen ja asiakas pääsee uuteen kotiin ilman turhia lisäasumiskuluja. Dekotalon tuotteen laatutaso todennetaan energia- ja tiiveysmittauksin. Uudiskohde on muuttovalmis 24–32 viikon sisällä talotoimituksesta.

– Dekotalo on luotettava kotimainen toimittaja, joka on pystynyt kattavan yhteistyöverkostonsa ansiosta pysymään hyvin aikatauluissa myös nykyisessä maailmantilanteessa, kertoo myyntijohtaja Mika Issakainen.

Asiakaslähtöisesti ja huolella suunnitellen

Dekotalo on luotettava kotimainen toimittaja, joka on pystynyt kattavan yhteistyöverkostonsa ansiosta pysymään hyvin aikatauluissa myös nykyisessä maailmantilanteessa.

Tämän hetken uutuuksia on vuoden 2022 lopussa esitelty Arki-mallisto, joka on Smart-mallistoakin kustannustehokkaampi. Talot on suunniteltu perheille, jotka etsivät pienen budjetin 3–4 makuuhuoneen taloa.  Valikoimaan kuuluu yhteensä kuusi eri mallia.

Kevättalvella on lisäksi tulossa uusi Skandi-mallisto, johon on puolestaan mietitty valmiiksi arkea helpottavia ratkaisuja, kuten vaikkapa arkieteinen, walk-in-closet, etätyötila tai keittiön yhteyteen rakennettava pantry.

Taloihin on mahdollista saada kylpyhuoneen yhteyteen myös erillinen pukutila. WC ei sijaitse kylpyhuoneessa, vaan erillisenä osionaan pukutilan yhteydessä.

Arjen luksusta edustava uusi Skandi- mallisto noudattelee pystyverhouksineen ja jyrkkine kattokulmineen modernia ja raikasta muotokieltä. Laajassa mallistossa on myös näyttäviä ja linjakkaita terassiratkaisuja.

– Fokuksena siinä on asukkaiden ja elämäntilanteiden mukana muuntuvat tilat. Ylimääräisen väliseinän voi myöhemmin ottaa pois, ja vaatehuoneen voi muuttaa vaikkapa työtilaksi, tai päinvastoin, Mika Issakainen summaa.

Remember Me