Piha & Puutarha -messuilla on ripaus taikaa hattaramaassa ja kasvijamit

Turun Messukeskuksessa laitetaan pihat, puutarhat ja parvekkeet kesäkuntoon 27.-29.3. Piha & Puutarha -messujen yleiskoristelun suunnittelee ammattiopisto Livia ja luvassa onkin raikkaita näkemyksiä fantasiapuutarhasta.

Messujen ohjelmalavalla puhutaan monista aiheista, muun muassa hyvinvoinnista. Turun Kirjamessujen ohjelmajohtaja, runoilija Jenni Haukio keskustelee huonekasveista perinne- ja kulttuurihistorian välittäjinä toimittaja Ann-Mari Rannikon haastattelussa.

Tuttuun tapaan messuilla julkistetaan myös Lounais-Suomen Puutarhayhdistyksen valitsema Vuoden puutarhuri.

Piha & Puutarha -messut toteutetaan yhteistyössä Lounais-Suomen Puutarhayhdistyksen, Ammattiopisto Livian, Kauppapuutarhaliitto Varsinais-Suomen piirin ja Suomen Kukkakauppiasliiton Varsinais-Suomen piirin kanssa.

Tapaile anopinkielellä Paranoidia

Ainutlaatuista nähtävää tapahtumassa riittää, sillä yleisö pääsee osallistumaan myös kasvijameihin. Kasvijameissa voi soittaa, ja jopa tanssia, viherkasvien kanssa. Fern Orchestran Markus Heino, Vespa Laineja Timo Tamminen jammailevat yhdessä 15 viherkasvin kanssa. Kasveihin on kiinnitetty sensorit, jotka mittaavat kasvin elintoimintoja ja mittaustulos käännetään ääneksi. Yleisö voikin kuunnella miltä kuulostaa, kun kasveja kosketellaan tai niihin suihkutetaan vettä. Teoksillaan Fern Orchestra nostaa keskiöön luonnon, valon ja ihmisen suhteen.

Pastellisävyjä ja esikkojen väriloistoa

Messukävijä pääsee vierailemaan yleiskoristelualueella satumaassa, salaisessa puutarhassa, peikkometsässä ja muotopuutarhassa sateenvarjoputouksen alla, kaupunkipuutarhaa ja hyötyviljelmiä unohtamatta.

-Luvassa on värimaailmaltaan pastellisävyisiä elementtejä ja osastolla on paljon yksityiskohtia perhosista kanaverkko-allium-palloihin. Valaistustakin on mietitty teeman mukaan, kuvailee ammattiopisto Livian vihertiimin lehtori Maarit Haapamäki.

Pääteemoina yleiskoristelun kasveissa ovat esikot ja varsinkin huone-esikkojen koko värikirjo sykähdyttää messuvieraita. Luvassa on myös muotoon leikattuja kasveja, joiden joukossa on veikeitä pallokasveja.

Turun Messukeskuksen tämän vuoden teemana on vastuullisuus. Tapahtumassa materiaalien valitsemisessa on tänä vuonna kiinnitetty huomiota kierrätykseen ja kestävään kehitykseen.

Tulossa myyntiin mm. teekasveja

Lounais-Suomen Puutarhayhdistyksen taimitorilla messuvierailla on mahdollisuus tehdä ihastuttavia kasvilöytöjä. Monipuolisessa valikoimassa on useita uutuus- ja erikoislajikkeita, rajoitettuja eriä, monenlaisiin koteihin. Hyötykasveista tarjolla on mm. erikoisperunoita, parsanjuurakoita ja paprikan taimia. Perennavalikoimasta löytyy esimerkiksi tähtiputkia, heiniä ja jouluruusuja. Erikoislajikkeita on tarjolla niin huone-esikoista kuin pelargonioistakin.

Puutarhayhdistys valmistaa messuyleisön riemuksi keijukaisia ja peikkoja, joissa hyödynnetään kierrätystavaraa ja luonnonmateriaaleja. Osastolta saa myös kysyä neuvoa ja apua kasveihin liittyen.

-Tänä vuonna taimitorille on otettu myyntiin myös viherkasveja. Valikoimassa on mm. kilpipiileaa, juurakkovehkaa, pullojukkaa, pitsilehteä sekä hauskaa peikonlehtilajiketta ‘Monkey mask’, luettelee Lounais-Suomen Puutarhayhdistyksen puheenjohtaja Maria Salola.

-Erityisen innoissamme olemme myyntiin saamastamme teekasvista. Tämän helppohoitoisen kasvin lehdistä voi tehdä itselleen maukasta ja superterveellistä teetä. Teekasvin mukana saat myös kirjalliset hoito- ja teenvalmistusohjeet.

Viherkasviostoksille pääsee myös mm. Kukkakauppa Broncon osastolla.

Piha & Puutarha -messujen kanssa samaan aikaan on myös Mökki & Meri -tapahtuma.

Median akkreditointi:

https://www.turunmessukeskus.fi/medialle/akkreditointi/

www.pihapuutarhamessut.fi

#puutarhamessut

Kasvijamit kuva, Petri Tuohimaa.

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on google
Share on whatsapp
Rakenna, Remontoi, Sisuta- Digilehti

UUSIN LEHTI

Tilaa uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeen saat lukea ilmaiseksi kaikki julkaisut ja verkkosivujen sisällön.

Tulevat tapahtumat

Rakenna-Hyvinkäälle-banneri_ok

Pihla_banneri_140x250px_luonnos

 

Vallox_banneri_140x250px

 

Sivustolla käytetään evästeitä, joilla voimme parantaa sivustoa ja käyttökokemustasi sekä kohdentaa markkinointiamme. Osa evästeistä on sivuston toiminnalle välttämättömiä. Lue tietosuojaselosteestamme, miten käsittelemme evästeisiin liitettyjä tietoja.