Parvekegrillaaja, muista paloturvallisuus!

Helatorstain aikoihin moni kaivaa grillin esiin ja käynnistää parvekkeella tai terassilla kesäkauden. Koska kotona vietetään koronan vuoksi tavallista enemmän aikaa vielä tänäkin keväänä ja tulevana kesänä, parvekkeella ja terassilla on tärkeää huomioida taloyhtiön muut asukkaat. Tulta käsiteltäessä erityisen tärkeää on muistaa paloturvallisuuteen liittyvät varotoimet.

Elämän siirtyminen sisätiloista ulkosalle kuuluu keväisin myös Kiinteistöliiton lakineuvonnassa.

”Naapurin parvekkeelta tai terassilta kantautuvat grillinkäryt, musiikki ja kovaääninen keskustelu saattavat ärsyttää taloyhtiössä. Siksi olisi hyvä, että taloyhtiössä olisi mietitty yhteisiä pelisääntöjä siitä, miten kannattaa toimia ja mitä kannattaa välttää huomioidakseen naapureita”, sanoo Kiinteistöliiton apulaispäälakimies Kristel Pynnönen.

Kristel Pynnönen muistuttaa, että taloyhtiön järjestysmääräyksillä ei voida kuitenkaan rajoittaa normaalia asumista ja siihen kuuluvaa toimintaa.

”Parvekkeella grillaaminen on osa normaalia asumista, kunhan sillä ei aiheuteta esimerkiksi tulipalon vaaraa. Sen vuoksi emme suosittele grillauksen kieltämistä”, Pynnönen sanoo.

Taloyhtiön puuttumiskeinot vähissä

Joidenkin taloyhtiöiden järjestysmääräyksiin on kirjattu, ettei parvekkeilla saa grillata. Järjestysmääräysten rikkomisesta voidaan asunto-osakeyhtiölain mukaan ottaa huoneisto yhtiön hallintaan jopa kolmeksi vuodeksi, mutta hallintaanottoa ei voida tehdä, jos rikkomuksella on vain vähäinen merkitys.

”Hallintaanotto on niin järeä toimenpide, ettei siihen käytännössä voida pelkän grillaamisen vuoksi ryhtyä. Niinpä grillaamiskielto sellaisenaan jää käytännössä vaille oikeusvaikutusta”, Pynnönen toteaa.

Tästä huolimatta Pynnönen muistuttaa, että grillatessa ja muutenkin parvekkeella aikaa viettäessä kannattaa mahdollisuuksien mukaan huomioida naapureita, jotta turhilta kiistoilta vältyttäisiin.

Aina on tärkeää myös huolehtia grillaamisen paloturvallisuudesta eli pitää grilli riittävän etäisyyden päässä puisista rakenteista ja muista syttyvistä materiaaleista niin kauan, että grilli on kunnolla jäähtynyt.

Kristel Pynnönen parvekegrillauksesta Ylen haastattelussa 2019

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on google
Share on whatsapp
Rakenna, Remontoi, Sisuta- Digilehti

UUSIN LEHTI

Liity Facebook -ryhmään

Tilaa uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeen saat lukea ilmaiseksi kaikki julkaisut ja verkkosivujen sisällön.

Tulevat tapahtumat

 

 

 

SE_Wiser_140x250px_2

 

siuntio

 

Lohjan asuntomessujen julkaisu ilmestynyt!

Lue ilmaiseksi kirjautumalla ja osallistut samalla arvontaan

Sivustolla käytetään evästeitä, joilla voimme parantaa sivustoa ja käyttökokemustasi sekä kohdentaa markkinointiamme. Osa evästeistä on sivuston toiminnalle välttämättömiä. Lue tietosuojaselosteestamme, miten käsittelemme evästeisiin liitettyjä tietoja.