Ensimmäistä kertaa järjestettävä Suomen kaunein maljakko -näyttely pidetään Lepaa 2024 -puutarhanäyttelyssä 15.–17. elokuuta. Näyttelykävijät pääsevät äänestämään 11 ehdokkaan joukosta mieluisinta nykymaljakkoa. Mukana on niin suloisia yksittäisille kukille sopivia malleja kuin muhkeampaa kimppua kannattelevia komistuksiakin. Kilpailuun osallistuvat maljakot on poimittu Marimekon, Muurlan ja Pentikin valikoimista.
Kilpailun maljakot viimeistellään näyttelyyn tuorein kukkasin – niihin sujahtaa kotimaisia käsin poimittuja kukkia suoraan Garden&Knots-leikkokukkaviljelmältä Lohjan Sammatista. Maljakon tärkein tehtävä onkin tuoda esille siinä olevat kukat imartelevalla tavalla.
Kauneus on tunnetusti katsojan silmässä, mutta mikä merkitys maljakolla on kukkakimpulle?
– Maljakon koko ja malli luovat vaikutelmaa siinä olevien kukkien ympärille. Pieni tai suuri kukkaostos piristää niin juhlan kattausta kuin arjen ruokapöytääkin. Ilahduttava vaikutus moninkertaistuu, kun käytössä on oma lempparimaljakko! Käyttöesine voi olla myös kaunis sellaisenaan – sitä ei tee mieli sulkea kaappiin kimppujen välissäkään, pohtii näyttelyä järjestävän Kauppapuutarhaliiton viestintäpäällikkö Minna Rantala.
Suurin osa kilpailun maljakoista on valmistettu klassisesti lasista. Mukana on myös keraamisia malleja sekä yksi muunneltava astia, jossa on hyödynnetty herkän lasin rinnalla rouheaa betonia. Esineiden muodot vaihtelevat pehmeän pyöreistä linjoista orgaanisen rosoisiin ja kulmikkaisiin, ja niiden suunnittelu ammentaa esimerkiksi Suomen luonnosta. Erään kilpailun maljakon suunnittelun lähtökohtana ja inspiraationa on ollut siirtolohkare.
– Otamme innolla maljakot osaksi Lepaa-näyttelyä. Olemme saaneet upean kattauksen laadukasta suomalaista ja skandinaavista suunnittelutyötä mukaan, joten äänestyksen lopputulosta on mahdotonta arvailla etukäteen. Luvassa on tänä vuonna lisäksi tapahtumamme 60-vuotisjuhlavuosi, joten kauniita kukka-asetelmia ei voi olla alueella liikaa, iloitsee näyttelypäällikkö Elina Vuori.
Voittaja julkistetaan tapahtuman jälkeen Lepaa-näyttelyn Facebookissa ja Instagramissa.
Lepaa-näyttely on puutarha-alan vuosittainen ammattinäyttely Lepaan kartanomaisemissa. Elokuisen näyttelyn järjestävät Kauppapuutarhaliitto ry, Hämeen ammattikorkeakoulu/Hämeen ammatti-instituutti ja Lepaan Oppilaskunta ry. Lepaalla kohtaavat puutarha- ja viheralan kaikki sektorit kiinteistönhoidon ja maanrakennuksen ammattilaiset, kasvihuoneyrittäjät, marjan- ja vihannestenviljelijät, taimistoviljelijät, puutarhakauppiaat, kaupunkien, kuntien ja seurakuntien viherväki ja golfkentänhoitajat sekä alan urakoitsijat. Mukaan mahtuu myös maanviljelijöitä, kotipuutarhureita, alan opiskelijoita, tutkijoita ja viranomaisia. Tapahtuma on järjestetty vuosittain 1964 lähtien.
Näyttely on avoinna 15.–17.8. torstaina ja perjantaina kello 10–17 ja lauantaina kello 10–16.
Lisätietoja:
näyttelypäällikkö
Elina Vuori
045 7733 2657, elina.vuori@hortimedia.fi