Näin vältät tunnelmoijan paloriskit: älä jätä kynttilää uloskaan yöksi palamaan

Moni piristää nyt vuoden pimeintä aikaa kynttilöillä ja kausivaloilla. Tunnelmanluojat ovat varomattomasti käytettynä myös merkittävä kotien tulipalojen syttymissyy. Ifissä on tänäkin vuonna tullut vastaan tulipaloja, jotka ovat saaneet alkunsa kynttilöiden polttamisesta. Kertaa Ifin vinkit turvalliseen tunnelmointiin.

Tyypillinen harhaluulo liittyy kynttilöiden polttamiseen ulkona. Kodeissa tulipaloja syttyy kuitenkin keittiön ja saunan lisäksi usein juuri parvekkeella ja terassilla.

– Moni ajattelee, että jos kynttilää poltetaan esimerkiksi terassilla tai parvekkeella, sen voi huoleti jättää palamaan yöksi tai muuten valvomatta. Kaikki kynttilät ja ulkotulet pitää kuitenkin sammuttaa ennen nukkumaan menoa. Meillä on tiedossa valitettavia tapauksia, joissa kynttilästä alkunsa saanut palo on asukkaiden nukkuessa sytyttänyt terassin ja levinnyt sen jälkeen taloon. Ulkona lähellä seinää syttyvä palo on erityisen vaarallinen, koska palovaroittimetkaan eivät välttämättä reagoi siihen ajoissa, kertoo omakotitalo- ja mökkivakuutuksista vastaava tuotepäällikkö Laura Utunen Ifistä.

Kynttilän tai tuikun pitää olla lisäksi riittävän tukevassa lyhdyssä, joka ei pääse kaatumaan tai putoamaan esimerkiksi tuulessa.

– Puu on tällä hetkellä sisustuksessa trendikäs materiaali, jota näkee kynttilälyhdyissäkin, mutta metallinen on ehdottomasti paloturvallisempi vaihtoehto. Kynttilöiden alla täytyy muistaa aina käyttää palamatonta alustaa, kuten lasia, keramiikkaa tai kiveä, muistuttaa Utunen.

Jätä kynttilän kaksi viimeistä senttiä polttamatta

Toinen tyypillinen harhaluulo liittyy kynttilöiden polttamiseen loppuun asti: poltti kynttilää sitten sisällä tai ulkona, pöytä- ja kruunukynttilästä pitäisi aina jättää kaksi viimeistä senttimetriä polttamatta.

Ifin asiakkaan omakotitalon tulipalosta alkunsa saaneissa tutkimuksissa kävi ilmi, että kynttilän sydänlanka kallistuu palamisen loppuvaiheessa vaakatasoon ja jatkaa palamistaan sulan steariinin keskellä.

– Käytännössä tuli voi jatkaa palamistaan vielä pitkään sen jälkeen, kun kynttilä on muuten palanut loppuun. Pahimmassa tapauksessa sula steariini tai parafiini voi syttyä palamaan allasmaisena nestepalona ja liekit lähtevät leviämään erityisesti puurunkoisen kynttilälyhdyn kautta ympäristöön, kertoo Utunen.

Poista käytöstä oudosti vilkkuvat kausivalot

Kausivaloja viritellessä nyrkkisääntö on, että ulkona käytetään vain ulkokäyttöön suunniteltuja valoja. Sisäkäyttöön tarkoitettuja valoja ei voi käyttää ulkona, koska niitä ei ole eristetty esimerkiksi kosteudelta ja kylmyydeltä. Jos valaisimet ovat millään tavoin rikki tai esimerkiksi vilkkuvat epäilyttävästi, ei niitä pidä käyttää. Tulipaloriskin lisäksi rikkinäisissä valoissa on myös sähköiskun vaara.

– Rikkoutuneita jouluvaloja ei myöskään pidä ryhtyä itse korjailemaan, vaan ennemmin hankkia uudet. Valoja ostaessa kannattaa aina tarkistaa, että niistä löytyy CE-merkintä. Led-valot ovat turvallisimpia, koska niiden lamput eivät kuumene hehkulamppujen tavoin, kertoo Utunen.

Muista nämä 5 vinkkiä tunnelmoidessasi kynttilöillä ja kausivaloilla:

  1. Käytä kynttilöiden ja ulkotulien alla palamatonta alustaa. Ulkotulialustan pitää pysyä paikoillaan säässä kuin säässä.
  2. Jos samalla alustalla on useampia kynttilöitä, jätä jokaisen kynttilän ympärille vähintään viiden sentin tila. Muuten kynttilät lämmittävät toisiaan ja kaasuuntunut steariini saattaa roihahtaa yhdeksi suureksi liekiksi.
  3. Jätä pöytä- ja kruunukynttilöistä noin kaksi senttimetriä polttamatta.
  4. Älä jätä kynttilää tai ulkotulta palamaan ilman valvontaa. Sammuta myös terassilla palavat kynttilät, kun menet nukkumaan.
  5. Käytä ulkona vain ulkokäyttöön tarkoitettuja kausivaloja. Älä käytä valosarjoja, joiden epäilet olevan edes osittain rikki.
Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on google
Share on whatsapp
Rakenna, Remontoi, Sisuta- Digilehti

UUSIN LEHTI

Tilaa uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeen saat lukea ilmaiseksi kaikki julkaisut ja verkkosivujen sisällön.

Tulevat tapahtumat

 

 

 

 

SE_Wiser_140x250px_2

Sivustolla käytetään evästeitä, joilla voimme parantaa sivustoa ja käyttökokemustasi sekä kohdentaa markkinointiamme. Osa evästeistä on sivuston toiminnalle välttämättömiä. Lue tietosuojaselosteestamme, miten käsittelemme evästeisiin liitettyjä tietoja.