Paltamo on vireä, noin 3 200 asukkaan kunta, joka sijaitsee Kainuun uljaissa maisemissa. Täältä voi hankkia unelmakodin luonnon helmasta tai vesistön ääreltä – ja silti tarvittavien palveluiden läheisyydestä.
Luonnonläheisyys yhdistettynä helposti saavutettaviin peruspalveluihin onkin Paltamossa sujuvan arjen perusta. Sopivan kokoisessa kylässä voi elää rauhallisesti ja luontokin alkaa kotiovelta.
– Kunnassamme on toteutettu paljon arkea helpottavia tekoja. Erityisesti olemme panostaneet palvelujen saatavuuteen, infraan sekä kouluihin ja päiväkoteihin, kunnanjohtaja Pasi Ahoniemi valottaa.
1,5 miljardin investoinnit
Mitä edullisin sijainti keskeisten kulkuväylien varrella, tie- ja rautatieverkon risteyksissä on tehnyt Paltamosta vetovoimaisen kunnan. Lähin lentoasema on Kajaanissa ja Oulun lentoasemalle on matkaa noin 150 km.
Täällä toimii kaikkiaan n. 200 yritystä. Työpaikkoja tarjoavat terveys- ja sosiaalipalvelujen ohella kuljetus, varastointi sekä rakentaminen. KaiCell Fibers Oy:n suunnitteleman biotuotetehtaan myötä Paltamoon on luvassa mittavat investoinnit. Tehdasta tukeviin oheistoimintoihin on kaavoitettu teollisuustontteja.
– Valkaistua havu- ja koivusellua tuottava tehdas tarjoaa tulevaisuudessa töitä noin 200 henkilölle, kunnanjohtaja toteaa tyytyväisenä.
Biotuotetehtaan ja uuden teollisuusalueen lisäksi Paltamossa on käynnistynyt viiden tuulivoimapuiston kaavoitus.
Hyvinvoinnin peruspalikat kohdallaan
Lasten varhaiskasvatukseen on panostettu vahvasti ja Paltamossa se on vieläpä maksutonta. Päiväkodit toimivat terveissä, uusissa tiloissa kirkonkylällä ja Kontiomäellä. Lisäksi tarjolla on perhepäivähoitoa. Perusopetusta järjestetään Korpitien ja Kontiomäen kouluilla.
– Korpitien monitoimikeskuksessa on uudet, upeat tilat käydä koulua, opiskella ja harrastaa. Paltamossa toimii lisäksi pieni, mutta menestyvä lukio sekä maineikas kansalaisopisto, Ahoniemi kertoo.
Kuntalaisia hemmotellaan monipuolisilla harrastusmahdollisuuksilla, joita ovat mm. golf, kalastus, veneily, retkeily, melonta, hiihto, moottorikelkkailu ja ratsastus. Kesäaikaan Paltamossa tapahtuu monenlaista; paikkakunnalla järjestetään mm. Suomen suurin vetouistelukilpailu Oulujärven Kuhakunkku, erilaisia ilmaiskonsertteja, Eino Leinon juhlat sekä Norssikarnevaalit.
Monipuolinen tonttitarjonta sekä vuokra-asumispalvelut
Vesistöjen äärellä sijaitsevan Paltamon tonttitarjonta on runsas ja monipuolinen sekä lähellä palveluita. Valokuituverkosto varmistaa laajakaistan käytön ja takaa oivat puitteet työskentelylle. Luhtaniemen hulppeat rantatontit sijaitsevat golfkentän läheisyydessä ja avautuvat Oulujärvelle. Matkaa kuntakeskukseen on vain muutama kilometri. Tarjolla on omarantaisia, vakituisen asumisen tontteja sekä vuokra- ja myyntitontteja ilman omaa rantaa.
– Avaamme lisäksi toiseen taajamaan hyvien palveluiden lähelle uuden asuinalueen, josta löytyy kymmenkunta etelärinteen männikkökankaan tonttia. Siitä on lyhyt matka Ristijärvelle, Sotkamoon ja Vuokattiin, Ahoniemi valottaa.
Kunnassa on tarjolla myös 266 rivi- ja luhtitaloissa sijaitsevaa vuokrakotia, joista osa on valmiiksi kalustettuja. Mikä hienointa, näistäkin parvekkeilla tai pienillä terasseilla varustetuista kaksioista tai kolmioista avautuu järvinäköalat.
– Tänne on esimerkiksi keikkatyöläisen helppo tulla kokeilemaan Paltamossa asumista, Harri Hyyryläinen Kiinteistö Oy Paltamon Kiehiseltä huomauttaa.