Meidän remppa -ohjelmassa neljä perhekuntaa remontoi arjen keskellä unelmiensa kotia. Luvassa on odottamattomia yllätyksiä, jotka pistävät aikataulut, budjetit ja remppaajien mielentilan koetukselle. Projektien edistymistä on seuraamassa remonttiasiantuntija Niko Roschier.
MTV:llä torstaina 12.9. alkavassa Meidän remppa -ohjelmassa seurataan, kuinka tavalliset kotiremppaajat remontoivat itse unelmiensa kotia kiireisen arjen keskellä. Mukana on neljä mielenkiintoista ja erilaista kohdetta, joissa kaikissa on tavoitteena päästä jouluksi valmiiseen kotiin. Remontoijien apuna ja tukena nähdään remonttiasiantuntija Niko Roschier.
Pääsemme seuraamaan remppaajien elämänmakuista arkea ja oppimaan mahdollisesti myös uutta remontoinnista. Matti ja Claudia remontoivat ensimmäistä yhteistä omaa kotia, kerrostalokaksiota Loviisassa. Niko ja Kalev ovat kahden asunnon loukussa, kun vanha asunto on vielä myymättä. Uutta paritaloa remontoidaan lattiasta kattoon Helsingissä. Iiris ja Jere ovat muuttaneet maalle Mäntsälään ja remontoivat perinnerakentamisen keinoin vanhaa hirsitaloa. Pariskunta on aiemmin kärsinyt sisäilmaongelmista ja haluaa nyt itselleen puhtaat materiaalit ja terveen kodin. Susannan haasteena on saada Raaseporissa ison idyllisen hirsitalon yläkerran asunto valmiiksi vuokralaista varten. Apuna Susannalla on omat lapset ja koko lähipiiri, joka auttaa myös kierrätyskalusteiden ja -materiaalien metsästyksessä.
Odottamattomat yllätykset pistävät kuitenkin aikataulut, budjetit ja remppaajien mielentilan koetukselle. Saavatko kaikki remontit valmiiksi aikataulussa, ja miten käy Nikon ja Kalevin kahden asunnon loukulle? Entäpä miten Matin ja Claudian arki sujuu remontin keskellä asuessa? Syksyn tullen Susannan arki muuttuu haastavammaksi, kun koulut alkavat ja remonttia ei enää ehdi tehdä kesän tahtiin. Sairastelut hidastavat syksyn hommia Mäntsälässä, mutta talven lähestyessä talo pitää saada tiiviiksi, ettei lämpö karkaa.
Remonttiasiantuntija Niko Roschier
Remontoijien tukena ja heidän remonttiensa edistymistä seuraamassa on Niko Roschier. Niko on rakennusalan yrittäjä, jolla on kokemusta monenlaisista remonteista, aina vanhoista satavuotiaista rakennuksista uudiskohteisiin. Ja remonttien joukkoon mahtuu myös muutama oma koti, jotka hän on ehostanut uusiksi.
Vuosien varrella Niko on nähnyt monenlaisia remontteja ja remontoijia, joten hänen on helppo ymmärtää remppaajien mielenmaisemaa monien haasteiden keskellä. Tarvittaessa Niko auttaa ja ohjaa remppaajia oikeaan suuntaan haastavien ja mieltä askarruttavien rakennusasioiden kanssa. Niko saa myös ensimmäisenä nähdä millaisen muutoksen kohteet lopulta kokevat.
TUTUSTU KOTIREMPPAAJIIN:
Iiris ja Jere tekivät yllättävät ratkaisun, sillä aiemmin Helsingin urbaanissa ympäristössä asunut pariskunta muutti Mäntsälään keskelle maaseutua. Heidän Kalliossa sijainneeseen yksiöön oli tulossa remontti, joka pakotti heidät muuttamaan toisaalle. Yllätyksekseen he saivat pankista lainaa ja pian idyllinen hirsitalo oli heidän.
Pari oli sisäilmasairastunut vuosia sitten eräässä vuokrakodissa ja siksi heidän toiveenaan on saada sisäilmaltaan puhdas ja hyvin hengittävä koti.
Muutamat ihmiset varoittelivat, ettei kannata ostaa vanhaa taloa, mutta pari ei kuunnellut varoituksia. Pian tuleva remontti kuitenkin paljastui paljon ennakoitua suuremmaksi, sillä talosta löytyi lahoja hirsiä ja vanha lattia oli purettava kokonaan.
Remontin ajan Iiris ja Jere asuvat pienessä saunamökissä aivan tulevan kotinsa vieressä, joten matka työmaalle on ainakin lyhyt. Haasteena saattaa kuitenkin olla se, ettei pariskunnalla ole lainkaan remontointikokemusta, vaan kaikki oppi on etsittävä kirjoista tai internetistä. Iiris ja Jere remontoivat kotiaan perinnerakentamisen menetelmin ja tavoitteena heillä on elää kodissa koko loppuelämän ajan.
Iiris on aiemmalta ammatiltaan floristi ja elokuussa 2023 hän aloitti opinnot Lahden muotoiluinstituutissa valokuvauksen linjalla. Jere opiskelee tietojenkäsittelytiedettä ja pitää opinnoista taukoa remontin ajan.
Claudia ja Matti ovat hankkineet ensimmäisen yhteisen omistusasunnon, joka on alkuperäiskunnossa oleva kaksio Loviisassa. Parin tarkoituksena on remontoida koko asunto lattiasta kattoon. Remontin budjetti on maltillinen ja säästöjä pyritään tekemään esimerkiksi etsimällä asuntoon kierrätyskeittiö ja hakemalla pintamateriaaleja Virosta.
Matilla on jonkin verran kokemusta remontoinnista, mutta Claudialla ei ole yhtään. Tavoitteena parilla on saada kiva yhteinen ensiasunto, joka myöhemmin voisi toimia myös sijoitusasuntona.
Boheemi pari aikoo asua remontoitavassa asunnossa, joten arki tulee olemaan pölyisää ja haastavaa. Budjetillisen lisähaasteen tuo myös asunnosta löytynyt asbesti, joka pitää hoitaa asianmukaisesti pois.
Matti työskentelee aktiviteettimanagerina ja Claudia freelancer-projektipäällikkönä it-firmassa.
Niko ja Kalev ovat ostaneet uuden remontoitavan kodin, jossa heillä on tavoitteena asua ainakin eläkeikään asti. Samaan aikaan kun uusi asunto on mittavassa remontissa, on heidän vanha kotinsa yhä myymättä, joka luo taloudellista painetta remontointiin.
Parilla on aiempaa kokemusta remontoinnista jonkin verran ja he aikovat tehdä itse mahdollisimman paljon. Tarvittaessa he kuitenkin turvautuvat myös ammattilaisten apuun.
Kohteessa tehdään täysremontti ja talosta remontoidaan kaikki pinnat, sähköt, lämmöneristys ja märkätilat. Suora sähkölämmitys vaihdetaan vesikiertoiseen lattialämmitykseen.
Niko on koulutukseltaan kokki ja hän myy nykyisin työkseen vesimittareita. Hänellä on työhistoriaa myös ravintola-alalla ja vaatemyynnissä. Kalev on työskennellyt muodin parissa ja lisäksi hänellä on taustaa mainosalalta. Kalev myy nykyisin rakennuslasia.
Susannan remonttikohde on Raaseporissa, Skogbyn kylässä, sijaitseva satavuotias hirsitalo ja sen ullakkohuoneisto, joka on tulossa vuokralle residenssikäyttöön taiteilijoille ja tieteilijöille. Susannalla onkin kiire saada remontti nopeasti valmiiksi ja vuokralle, jotta hän saa katettua suuren talon ylläpitokustannuksia.
Talo on Susannan kakkoskoti ja se on alkujaan hankittu purkukuntoisena. Ajan myötä hän on kunnostanut paikkoja, asunto ja huone kerrallaan.
Vaikka Susanna remontoi aivan yksin, niin apuvoimia löytyy runsaasti ystävistä sekä sukulaisista. Myös lapset pääsevät osallistumaan remonttiin eri työvaiheissa. Susannalle on tärkeää rakentaa perinteitä kunnioittaen ja vanhaa vaalien. Siksi suuri osa rakennusmateriaaleista on kierrätettyjä ja Susannan kontaktiensa kautta haalimia.
Susanna toivoo selviävänsä remontista ilman konkurssia, henkisesti terveenä ja siten, että lapset yhä rakastavat Susannaa remontin jälkeenkin.
Jaksot 1-2:
Kausi 1, 1/10. Remontit alkavat. Raaseporissa yksin remontoiva Susanna on kunnostamassa kakkoskotinsa yläkerran asuntoa taiteilijaresidenssiksi. Mukana apujoukoissa hänellä on pienet lapset sekä myös laaja verkosto ystäviä ja sukua. Helsingin Vartiokylässä Niko ja Kalev ovat hankkineet uuden asunnon, joka on mittavassa remontissa. Samaan aikaan parilla on yhä vanha koti myymättä. Remppaajien apuna projektien edistymistä on seuraamassa remonttiasiantuntija Niko Roschier. Kotimainen seuranta-reality, jossa seurataan tavallisten ihmisten elämää remonttien keskellä.
Kausi 1, 2/10. Ikäviä yllätyksiä. Remonttien seuranta alkaa myös Mäntsälässä sekä Loviisassa. Mäntsälässä Iiris ja Jere asuvat pienessä saunamökissä aivan remontoitavan kohteen vieressä, josta on tulossa heille koti loppuelämäksi. Parilla ei ole lainkaan remontointikokemusta ja talosta on paljastunut ikäviä yllätyksiä, joten remontti on paljon ennakoitua suurempi. Loviisassa Claudia ja Matti ovat ostaneet ensimmäisen yhteisen omistusasunnon, jonka he aikovat remontoida lattiasta kattoon. Pari muuttaa asumaan remontoitavaan kaksioon ja jo itse muutto paljastuu haastavaksi. Kaiken lisäksi asunnosta on löytynyt asbestia.
Katso esimakua ohjelmasta täältä.
Facebook, Instagram, TikTok ja X:
@mtv3suomi @mtvkatsomo
#meidänremppa
Meidän remppa alkaa MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla to 12.9. klo 20.
MTV Katsomo+ -tilaajille seuraava jakso ennakkoon.
Ohjelman MTV:lle tuottaa Yellow Film&TV.
Lisätietoa:
MTV, ohjelmaviestintä Virpi Valtonen, 050 586 4947, virpi.valtonen@mtv.fi
MTV, vastaava tuottaja Maria Vanninen, 040 839 6363, maria.vanninen@mtv.fi
Yellow Film&TV, vastaava tuottaja Anna-Maria Meurman, 040 707 5946, anna-maria.meurman@yellowfilm.fi
Kuvat ja esikatselut: MTVPressi
Kuvatiedustelut ja -pyynnöt: kuvankäsittelijä Onni Ojala, onni.ojala@mtv.fi
Tv-yhtiöiden yhteinen ohjelmatiedotusjärjestelmä Venetsia lopettaa toimintansa 31.10.2024.