Maalle muuttaminen kiinnostaa suomalaisia

Suomalaisista jopa 70 prosenttia on kiinnostunut maalle muuttamisesta. Asia selviää ASV Arctic Smart Village oy:n Metropolia Ammattikorkeakoululta tilaamasta markkinatutkimuksesta, joka teetettiin osana HIPPA – Hyvinvointia ja parempaa palveluasumista digitalisaation avulla -hanketta. Tutkimukseen osallistui 384 vastaajaa. Kyselyn mukaan kiinnostus kasvaa merkittävästi yli 30 -vuotiaiden perheiden kohdalla.

Arctic Smart Village Oy kehittää kestävää asumista ja maaseudun elinvoimaisuutta. Markkinatutkimuksessa selvitettiin suomalaisten ajatuksia maalle muuttamisesta. Vastaajista 281 oli kiinnostunut tai erittäin kiinnostunut maalle muuttamisesta. Kun tuloksista poistetaan maalla asuvat, kaksi kolmasosaa on harkinnut maalle muuttamista. Suurinta kiinnostus oli 35-44 -vuotiaissa ja 40.-80.000 euroa vuodessa ansaitsevissa ryhmissä.

Kyselyssä selvisi myös, että asuinpaikan ei tarvitse sijaita lähellä isoja kaupunkeja. Rauhallisuus, luonnonläheisyys ja turvallisuus olivat selvästi yleisimmät asiat, jota ihmiset kaipaavat asuinpaikalta. Ylivoimaisesti suosituin asumisen muoto oli omakotitalo. Tärkein lähellä sijaitseva palvelu on ruokakauppa, jonka haluttiin sijaitsevan alle 5 kilometrin etäisyydellä kodista. Kirjaston ja peruskoulun läheisyyttä pidettiin myös jokseenkin tärkeänä, mutta esimerkiksi kirjastoa käytetään pääasiassa hyvin harvoin. Lukion, ravintolan, kulttuuripalveluiden, vaatekauppojen tai kampaamopalveluiden läheistä sijaintia ei pidetty tärkeänä.

Korona -epidemia on lisännyt maalle muuttamista harkitsevien määrää. Vaikutus on kuitenkin suhteellisen pieni, sillä vain 13 prosenttia oli alkanut harkitsemaan maalle muuttamista epidemian vuoksi.

Etätyö maaseudun mahdollisuus

Suurin este maalle muuttamiselle oli työhön liittyvät asiat. Lisäksi pitkät etäisyydet ja sopivan asunnon löytäminen nousivat yleisimmiksi syiksi. Palveluiden puute nousi syissä esiin, mutta toisaalta niitä käytetään harvoin.

Kyselyssä selvitettiin myös vastaajien ajatuksia etätyöstä. 69 prosenttia vastaajista oli kokeillut etätyötä. Puolet heistä voisi työskennellä pysyvästi etätyössä. Etätyömahdollisuuksien lisääntyminen voikin näkyä tulevaisuudessa lisääntyvänä maalle muuttamisena, kun samalla huolehditaan sopivien asuntojen rakentamisesta.

Eniten vastauksia tuli Uudeltamaalta.

Lisätiedot:

Jyri Taskinen, liiketalouden opiskelija, tutkimusryhmän vetäjä Metropolia AMK
[email protected], 040 848 1732

Juri Laurila, toimitusjohtaja, ASV Arctic Smart Village Oy  
[email protected], 040 514 5000

Toini Harra, projektipäällikkö, HIPPA – Hyvinvointia ja parempaa palveluasumista digitalisaation avulla
[email protected], 040 334 6102
hippa.metropolia.fi

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on google
Share on whatsapp
Rakenna, Remontoi, Sisuta- Digilehti

UUSIN LEHTI

Liity Facebook -ryhmään

Tilaa uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeen saat lukea ilmaiseksi kaikki julkaisut ja verkkosivujen sisällön.

Tulevat tapahtumat

SE_Wiser_140x250px_2

Vesivek_banneri

 

Lohjan asuntomessujen julkaisu ilmestynyt!

Lue ilmaiseksi kirjautumalla ja osallistut samalla arvontaan

Sivustolla käytetään evästeitä, joilla voimme parantaa sivustoa ja käyttökokemustasi sekä kohdentaa markkinointiamme. Osa evästeistä on sivuston toiminnalle välttämättömiä. Lue tietosuojaselosteestamme, miten käsittelemme evästeisiin liitettyjä tietoja.