Kotimainen Nordic Green Roof® -viherkatto on kaunis ja turvallinen valinta

Nykyaikainen, tiivis rakennuskulttuuri asettaa omat haasteensa hulevesien hallinnalle. Viheralueita halutaankin tämän vuoksi lisätä ympäristörakentamisessa.

Erilaiset viherkatot ovat yhä suositumpia kaupungeissa. Niiden avulla pidetään yllä luonnon monimuotoisuutta ja voidaan vähentää hävikkiä. Viherkatolla käytettävä maksaruohomatto on elävä materiaali, joka muuttuu vuodenaikojen mukaan. Viherkatto pidättelee hulevesiä, joiden määrä sateisten talvien myötä on vain kasvanut.

– Tammisaaressa toimiva EG-Trading on ainoa kotimainen maksaruohon viljelijä Suomessa. Kehittämämme monilajinen ratkaisu on turvallinen ja palosertifioitu tuote, Nina Wennäkoski valottaa.

Apua suunnittelijoille

Sadeveden varastoituminen kasvillisuusmatoille vähentää viemärijohtoverkoston kuormitusta ja sen avulla voidaan välttää uusien sadevesijärjestelmien rakentamista.

EG-Trading on kokenut, kotimainen viherkattorakentaja ja toiminut alalla jo vuodesta 2004 lähtien. Aluksi yritys toi Suomeen ruotsalaista, pohjoismaiseen ilmastoon sopivaa maksaruohomattoa. Vuonna 2012 EG- Trading lanseerasi oman, Nordic Green Roof®, maksaruohomaton, joka on kotimainen, palosertifioitu ratkaisu. Mattojen kasvatus tapahtuu Tammisaaressa. Lajisto on monipuolinen ja kasvusto selviytyy eri puolilla Suomea.

Maksaruohon aluskatteena käytetään vedenpitävää alusmattoa sekä salaoja- ja vedenpitokennoa, minkä ansiosta katolla on lisävesivarasto kasveille. Maksaruoho on kasvatettu kiinni kierreverkkoon, jotta kaltevalla pinnalla estetään kasvuston eroosio. Paloturvallisena ratkaisuna maksaruohomatto voidaan rakentaa myös piippua vasten.

Toisena järjestelmänä EG-Tradingillä on ZinCo -kattopuutarhat, joiden avulla voidaan jo rakentaa ihan normaaleja viheralueita isompien taloyhtiöiden kattorakenteiden päälle. Niiden alle sijoitettu järjestelmä varmistaa kasvien menestymisen myös katto-olosuhteissa.

– Toimimme suunnittelijoiden tukena rakenteiden suunnittelussa. Saksalaisen ZinCon insinööripalvelut ovat tässä käytettävissämme, jotta voimme haasteellisissa kohteissa laskea tuulikuormat, vesien pidätykset ja päästöt, ja tarjota tällaisen ilmaisen suunnittelutuen asiakkaillemme, Wennäkoski kertoo.

Varmatoiminen ratkaisu

Hulevesien viivytyksen ohella viherkaton muita tehtäviä ovat hiilinieluna toimiminen ja ilman puhdistaminen. Viherkatto vaimentaa tehokkaasti melua. Esimerkiksi Marja-Vantaalta löytyy tällaisia viherkattoja, jotka haluttiin sinne läheisen lentokentän meluhaittojen vähentämiseksi.

Maksaruohomattoa voidaan käyttää sekä julkisissa että yksityistaloissa ja niiden rakenteissa, autotalleissa, halleissa ja kaikilla kattopinnoilla, joissa toivotaan vahvaa kasvinmuodostusta. Se soveltuu myös paahteisille paikoille, kuten katoille, kiviaitojen päälle, rinteisiin ja liikenneympyröihin.

– Ja jos viheralueelle on muuten vaikeata löytää tilaa, katto voidaan ottaa sellaiseksi, ja näin täyttää se kaavoituksen 10 % vaatimus, Wennäkoski huomauttaa.

Kotimainen Nordic Green Roof® on turvallinen valinta. Monilajisena se sopeutuu kasvualueen mukaisesti, päinvastoin kuin ulkomaiset, joiden mukana voi vielä tulla epätoivottuja vieraslajeja ja eliöitä.

– Teemme paljon myös niittykattoja, johon meiltä saa vielä siemeneroosiomattoa. Sen kookosmattorakenteessa siemenpankki pysyy tiivisti mukana ilman, että tuuli tai sade pääsee hajottamaan sitä, hän päättää.

www.eg-trading.fi

Remember Me