Kierrätysteemaisen suunnittelukilpailun voittajaa inspiroi pythonkäärmeen kita – voittajatyö ja sen käyttökokemukset esitellään seminaarissa 22.–23.11.

Lappeenrannan ja Lahden kaupunkien Minilajittelua Meille -suunnittelukilpailun voittaja on selvinnyt. Kilpailun voitti lahtelaislähtöisen Anna Bella Jäppisen suunnittelema työ Sustainable Waste Sorting Solution. Kaiken kaikkiaan kilpailuun palautettiin kahdeksan työtä, jotka kilpailun tuomaristo arvioi ja pisteytti lokakuussa.

Minilajittelua Meille -kilpailu käytiin 22.8–30.9. ja kilpailun pääpalkintona on 1700 euroa. Sen lisäksi osallistujien kesken arvottiin kolme 100 euron palkintoa, jotka osuivat Katriina Kuron ja Ville-Pekka Kakkurivaaran suunnittelemalle Lajittelulaatikot & lajittelupurkit -kilpailutyölle, Outi Hurskaisen suunnittelemalle Konseptiajattelu-kilpailutyölle sekä Ympäristön ystävät -suunnitteluryhmän Metallinen jäteastia -työlle.

Kilpailun tavoitteena oli edistää kierrätys- ja lajitteluratkaisujen kehittämistä pienten asuntojen keittiöissä tai toimistojen henkilöstön taukotiloissa. Kilpailuun osallistuvien tuli suunnitella jätteiden lajitteluratkaisu, joka on asennettavissa Lappeenrannasta ja Lahdesta kilpailukohteiksi etukäteen valittuihin neljään pienkeittiöön.

Lopputuloksena tyylikäs ja toimiva tapa kierrättää

Lappeenrannan kaupungin Greenreality-palveluiden projekti-insinööri Matti Pylkkö kertoo, että kilpailuun palautettiin mielenkiintoisia ehdotuksia siitä, kuinka pienissä tiloissa voidaan toimivasti järjestää jätteiden kierrätys ja lajittelu.

– Suunnitelmissa oli huomioitu kilpailun sääntöjen edellytys toteuttaa kilpailutyö käyttämällä kierrätyspohjaisia materiaaleja upcycling-periaatteen mukaisesti eli luomalla vähäarvoisesta materiaalista uusi ja käyttökelpoinen tuote.

Voittajatyön suunnitellut Anna Bella Jäppinen havahtui muutama vuosi sitten siihen, että kotitalouksilta tuntui puuttuvan esteettinen ja toimiva ratkaisu jätteiden lajitteluun.

– Halusin käyttää osaamistani hyväksi ja luoda kierrätysratkaisun, joka innostaisi lajittelemaan entistä enemmän ja tehokkaammin. Opiskelin muotoilua ja aloin suunnittelemaan ratkaisua, joka olisi ilmeeltään tyylikäs ja järjestetty. Kun kuulin tästä kilpailusta, huomasin, että olinkin tietämättäni suunnitellut ytimen, jota kilpailussa haettiin.

Jäppisen suunnittelema työ koostuu puisten pidikkeiden varassa olevista nostettavista kasseista, joihin kuhunkin voi lajitella eri jätteitä. Jäppinen on esitellyt työtään myös kansainvälisesti, ja tänä vuonna hänen ratkaisunsa on muun muassa voittanut Tanskan kuninkaallisen akatemian designkilpailun ja kansainvälisen Red Dot Design -palkinnon.

– Ratkaisuni sai inspiraatiota pythonkäärmeen kidasta. Se on erittäin kompakti suljetussa tilassa ja laajenee sen mukaan, miten paljon jätettä siihen laitetaan.

Kiertotalouden edistämistyöt esillä myös seminaarissa

Tällä hetkellä tuotteesta kerätään käyttökokemuksia kilpailun neljässä kohteessa. Minilajittelua Meille -kilpailun voittajatyö ja siitä saadut käyttökokemukset pilot-kohteissa esitellään 22.–23.11. Kiertotalous ja innovaatiot kasvun vauhdittajina -seminaarissa. Neljän eri hankkeen yhteisessä seminaarissa esitellään myös muita viimeaikaisia kiertotaloushankkeita.

Minilajittelua Meille -suunnittelukilpailun järjesti LALAPETE-hanke, jota rahoittaa CBC-yhteistyöohjelma. Ohjelma tukee hanketoimintaa ja se on Euroopan Unionin osarahoittama. Kilpailun toteuttivat Lappeenrannan ja Lahden kaupungit.

Lisätietoja:

Matti Pylkkö, projekti-insinööri
Puh. 040 759 6692, matti.pylkko@lappeenranta.fi