Kevään siitepöly- ja katupölykausi heikentää monin paikoin kotien sisäilman laatua Suomessa. Pienhiukkaset kulkeutuvat sisätiloihin helposti myös huolellisesta siivouksesta huolimatta. Panasonicin asiantuntijan mukaan sisäilmaa voidaan kuitenkin parantaa arjen keinoilla sekä huolehtimalla ilmanvaihdon ja laitteiden suodattimien kunnosta. Apua voi olla myös uusista ilmalämpöpumpuista, joissa hyödynnetään ilmanpuhdistusteknologiaa.
Kevään allergiakausi nostaa kodin sisäilman laadun aiempaa useammin esiin, ja kiinnostus heijastuu myös ilmalämpöpumppumarkkinoiden kehitykseen.
Panasonic Heating and Cooling Solutionsin Suomen maajohtaja Karri Sirén muistuttaa, että pienillä arjen valinnoilla ja oikeilla ratkaisuilla sisäilman laatua voi parantaa merkittävästi myös siitepölykauden aikana.
“Ilmanpuhdistusta hyödyntävät ratkaisut voivat tukea sisäilman laatua erityisesti allergiakauden aikana. Esimerkiksi Panasonicin nanoe™ X ‑teknologia hyödyntää hydroksyyliradikaaleja, jotka voivat neutraloida siitepölyä, allergeeneja sekä bakteereja ja viruksia.
“Nanoe™ X ‑teknologiaa hyödyntäviä ratkaisuja on saatavilla sekä ilmalämpöpumpuissa että erillisissä, helposti asennettavissa generaattoreissa. Ilmalämpöpumppu tuo lisäksi viilennystä kesällä ja lämpöä talvella,” sanoo Karri Sirén, maajohtaja, Panasonic Heating and Cooling Solutions.
Neljä vinkkiä parempaan sisäilmaan keväällä
1. Tuuleta oikeaan aikaan
Raikas ulkoilma houkuttelee, mutta siitepölypitoisuudet ovat usein korkeimmillaan aamulla ja päivällä. Tuuletus kannattaa ajoittaa myöhäiseen iltaan tai varhaiseen aamuun, jolloin pitoisuudet ovat matalampia.
2. Vaihda vaatteet kotiin tullessa
Siitepöly ja pölyhiukkaset tarttuvat vaatteisiin, kenkiin ja lemmikkien turkkiin. Vaatteiden vaihtaminen heti kotiin tullessa sekä lemmikkien pyyhkiminen ulkoilun jälkeen vähentävät allergeenien kulkeutumista sisätiloihin. Säännöllinen imurointi ja kosteapyyhintä tukevat kokonaisuutta.
3. Huolehdi suodattimista
Ilmanvaihto ja viilennysratkaisut voivat parantaa sisäilman laatua, kunhan suodattimet pidetään puhtaina. Likaiset suodattimet keräävät pölyä ja siitepölyä ja voivat levittää hiukkasia takaisin huoneilmaan.
4. Kiinnitä huomiota kodin tekstiileihin
Matot, verhot ja sohvatyynyt keräävät helposti pölyä ja siitepölyä. Helposti pestävät materiaalit ja säännöllinen puhdistus auttavat pitämään sisäilman puhtaampana.
Lisätietoja:
Karri Sirén
Maajohtaja
Panasonic Heating and Cooling Solutions GmbH filial i Finland
karri.siren@eu.panasonic.com