IKEA DAKSJUS -mallisto – Koti viihtyisäksi viherkasveilla

Istutus- ja mullanvaihtokausi on pian täällä, ja niin on myös uusi IKEA DAKSJUS -mallisto. Se sisältää tuotteita kasvien istuttamiseen, helppoon ylläpitoon sekä kauniiseen esillepanoon. Viherkasveilla sisustamista ei tarvitse ottaa liian vakavasti, ja esimerkiksi kukkajalat ja -pylväät tuovat mukavasti uutta eloa vihersisustukseen tavallisten ikkunalautojen ja kodin tasojen lisäksi. Erimuotoisia ja -värisiä ruukkuja on helppo yhdistellä oman maun ja kodin sisustuksen mukaan.

Viherkasvien avulla kodista tai toimiston työtilasta saa edullisesti ja helposti aikaisempaa inspiroivamman ja viihtyisämmän. DAKSJUS-amppelit, -kukkajalat ja -pylväät eivät ainoastaan säästä lattiatilaa, vaan niiden avulla voi luoda yhtenäisen tyylin ja värimaailman koko huoneeseen.

Kasvit voivat parhaimmillaan olla pienen tilan todellinen katseenvangitsija. DAKSJUS-kukkajalkojen avulla voi luoda näyttävän kokonaisuuden pieneenkin huoneeseen asettamalla kasveja päällekkäin kauniisti eri tasoille. Kompakteja ja kevyitä bambusta valmistettuja kukkajalkoja on myös helppo siirtää paikasta toiseen.

Ruukku viimeistelee viherkasvin ilmeen

Viherkasvien asettaminen ikkunoiden lähelle lisää kodikkuutta ja vehreyttä. DAKSJUS-amppelilla saa helposti ja kauniisti oman suosikkikasvin esille. Persoonalliset ikkunalautaa piristävät DAKSJUS-maljakot ovat väreiltään ja muodoltaan erilaisia, aivan kuten kasvitkin. Ne sopivat muun muassa tuoreille kukille, kasvin pistokkaille, pienille taimille ja erilaisille siemenille.

Hillityn väriset DAKSJUS-suojaruukut luovat kotiin pehmeää ja lämmintä tunnelmaa. Niillä voi korostaa lempikasvien ilmettä tai tuoda kausikukkien sävyjä vahvemmin esille. Pienemmät ruukut sopivat täydellisesti pienille kasveille, kuten kaktuksille ja mehikasveille. Niiden seesteiset värit ja koristeellinen kohokuvio toimivat niin yksinään kuin yhdessäkin.

Terrakottaiset altakasteluruukut pitävät kasveista hyvää huolta, jos kasteluväli esimerkiksi loman vuoksi pitenee. Savi imee vettä alaosan säiliöstä, joten kasvit saavat kosteutta silloin kun sitä tarvitsevat. Vesiastia on helppo täyttää sivulta, ja se antaa kasveille juuri oikean määrän vettä.

Parvekkeen tai terassin sisustaminen – ideoita pieneen tilaan

DAKSJUS-kukkajalka on oikea tilaihme, ja sitä voi käyttää myös ulkona, esimerkiksi parvekkeella tai terassilla. Kolmessa ruukussa on tilaa sekä roikkuville että korkeille lehdille, ja yläosan kaari kehystää korkeampia kasveja kauniisti. Tyylikkään kukkajalan avulla kodin jokainen nurkka on helppo hyödyntää sisustuskäyttöön.

Korkeat kasvit ja kukat tarvitsevat joskus lisätukea. Hauskanmuotoiset DAKSJUS-kasvituet ovat helppokäyttöisiä ja pitävät kasvit tukevasti pystyssä. Ne sopivat myös köynnöskasvien kasvualustaksi. Leikkisän muotoiset tuet on valmistettu vahvasta teräslangasta.

Kasvien istuttamisesta entistä helpompaa ja siistimpää

Viherkasvien hoidossa multa leviää helposti ja aiheuttaa sotkua. DAKSJUS-mullanvaihtoalusta on tähän erinomainen ratkaisu, sillä se on suunniteltu mullanvaihtoon sekä kasvien kasteluun, istuttamiseen, karsimiseen ja lakastuneiden lehtien sekä kukkien kitkemiseen. Korkeat reunat estävät multaa ja vettä roiskumasta ympäriinsä. Alusta on suuri, joten sen päällä mahtuu työskentelemään huoletta. Se on myös helppo huuhdella ja säilyttää.

DAKSJUS-mallistoon kuuluu myös geometrisella kuviolla koristeltu pöytäliina. Siinä on akryylipinta, joka on helppo pyyhkiä puhtaaksi. DAKSJUS-puutarhakäsineet ja esiliina suojaavat käsiä ja vaatteita likaantumiselta. Tuotteet on valmistettu 100 % kierrätetystä polyesteristä.

DAKSJUS-mallisto tulee myyntiin IKEA-tavarataloihin ja -verkkokauppaan helmikuun 2024 aikana.

 

Lisätiedot:
IKEA Viestintä
pr.finland@IKEA.com
puh. 040 451 7856

Remember Me