Grillejä etsitään tuplasti viime vuotta vilkkaammin – Kaasumallit ja pöytägrillit kevään hittejä, mutta saako parvekkeella grillata?

Suomalaiset etsivät nyt uusia grillejä 80 prosenttia viime vuotta vilkkaammin. Tämän kevään suosituimpia malleja ovat perinteiset kaasu-Weberit sekä parvekkeelle ja pieneen kotiin taipuvat pöytägrillit. Laki ei kiellä parvekegrillaamista, mutta taloyhtiön säännöt voivat olla kuitenkin toista mieltä.

Upeat kevätkelit ovat saaneet suomalaisten grillausinnon heräämään toden teolla. Hintavertailupalvelu Hintaoppaassa grillihakuja on kuluneen 30 päivän aikana tehty 80 prosenttia viime vuoden vastaavaa ajankohtaa enemmän.

”Suosituin päivä grillihauissa oli sunnuntai 18. huhtikuuta, jolloin lämmin ja aurinkoinen viikonloppu sai varmasti monet haaveilemaan grillistä. Grillejä etsittiin tuolloin 120 prosenttia viime kevään vastaavaa päivää ahkerammin. Myös ensi viikolla koittava vappu ja koronakevään ruoanlaitto oman kodin suojissa vauhdittavat selvästi grillihankintoja”, kertoo Hintaoppaan maajohtaja Liisa Matinvesi-Bassett.

Hintavertailupalvelun tämän hetken suosituin grillimalli on perinteinen, kaasumallinen Weber Genesis II E-310 GBS. Weber on noussut myös koko palvelun suosituimmaksi grillibrändiksi: kymmenestä suosituimmasta grillistä peräti seitsemän on Weberin malleja. Toiseksi suosituin grillimerkki palvelussa on Mustang Grill, ja kolmanneksi eniten haetaan Muurikan grillejä ja kesäkeittiöitä.

”Perinteisten mallien lisäksi todella suosittuja ovat nyt pienet, sähkökäyttöiset pöytägrillit, jotka mahtuvat pieneen tilaan ja vaikka parvekkeelle. Perinteisten grillien lisäksi koronakevään hitiksi ovat nousseet pizzauunit, joista suosituimpia ovat Oonin eri mallit. Osa suosituimmista malleista on jopa loppunut kaupoista”, Matinvesi-Bassett kertoo.

Pöytägrilleistä suosituimmaksi on noussut niin ikään Weberin malli Q 1400 ja pizzauuneista eniten haetaan Oonin Koda-mallia.

Hintaoppaan suosituimmat grillimallit 22.4.

  1. Weber Genesis II E-310 GBS, 799,00€
  2. Weber Spirit II E-310 GBS, 569,00€
  3. Mustang Grill Gourmet 4+1, 335,00€
  4. Weber Spirit II E-210 GBS, 469,00€
  5. Weber Genesis II E-410 GBS, 1199,00€

Saako parvekkeella grillata? 

Grillaaminen kerrostalojen parvekkeilla herättää keskustelua ja jopa erimielisyyttä joka kesä. Laki ei estä parvekegrillaamista, mutta taloyhtiön järjestyssäännöissä se voidaan kieltää. Suorassa kiellossa on kuitenkin usein ongelmana sen valvominen, sekä se, minkälaisia seurauksia kiellon rikkomisella voi olla.

Kiinteistöliitto on koonnut sivustolleen kattavat ohjeet parvekegrillaukseen liittyen. Liitto korostaa, että parvekegrillaamisen suoran kieltämisen sijaan tulisi kiinnittää huomiota siihen, ettei paloturvallisuus vaarannu eikä ruuanlaitosta aiheudu selkeää haittaa tai häiriötä muille asukkaille tai ympäristölle. Jos grillaaminen on kuitenkin kielletty taloyhtiön järjestyssäännöissä, kieltoa on syytä noudattaa.

Tärkein parvekegrillaamiseen liittyvä seikka on paloturvallisuus. Parvekkeilla on usein palavaa materiaalia, ja parvekkeen muoto tai lasitus saattaa aiheuttaa sen, ettei parvekkeella ole tarvittavaa ilmanvaihtoa grillaukseen. Tämän vuoksi taloyhtiön grillauskielto voi joskus olla hyvin perusteltu.

Jos grillaa parvekkeellaan, tärkeintä on muistaa seuraavat kohdat:

  • Käytä parvekkeella vain sähkö- tai kaasugrilliä, ei hiiligrilliä.
  • Älä jätä kuumaa grilliä valvomatta.
  • Noudata turvallisuusetäisyyksiä ja muista, että erityisesti puiset materiaalit ovat tulenarkoja.
  • Pidä sammutusvälineistöä, kuten sammutuspeitettä, käden ulottuvilla.

Lähde: Kiinteistoliitto.fi

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on google
Share on whatsapp
Rakenna, Remontoi, Sisuta- Digilehti

UUSIN LEHTI

Liity Facebook -ryhmään

Tilaa uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeen saat lukea ilmaiseksi kaikki julkaisut ja verkkosivujen sisällön.

Tulevat tapahtumat

Pihla_banneri_140x250px_luonnos

 

 

Lohjan asuntomessujen julkaisu ilmestynyt!

Lue ilmaiseksi kirjautumalla ja osallistut samalla arvontaan

Sivustolla käytetään evästeitä, joilla voimme parantaa sivustoa ja käyttökokemustasi sekä kohdentaa markkinointiamme. Osa evästeistä on sivuston toiminnalle välttämättömiä. Lue tietosuojaselosteestamme, miten käsittelemme evästeisiin liitettyjä tietoja.