Asuntomarkkinat osoittavat selkeitä elpymisen merkkejä alkuvuonna 2025. Kiinteistön elinkaaren asiantuntijayritys Sustera raportoi jopa yli 15 prosentin kasvua kuntotarkastusten määrässä verrattuna edellisvuoden alkuun – merkki siitä, että suomalaiset ovat jälleen valmiita tekemään kauppoja.
”Kun asuntokauppa lähtee liikkeelle, kuntotarkastukset seuraavat perässä. Tammikuusta maaliskuuhun olemme nähneet selkeän piikin tilausmäärissä. Se kertoo siitä, että kuluttajat ovat aktivoituneet, ja samalla he myös haluavat pelata varman päälle”, sanoo Kim Malmivaara, Susteran B2C-palveluiden johtaja.
”Myyntiajat venyvät, mutta kiinnostus on palannut”
Sustera toteutti alkuvuodesta kyselyn pääkaupunkiseudun kiinteistönvälittäjille kartoittaakseen markkinan tunnelmia. Vastaajista 78 % arvioi markkinan olevan paremmassa kunnossa kuin vuosi sitten. Vaikka ostajia on liikkeellä aiempaa enemmän, ei kaikkia asuntoja napata vielä salkusta lennosta – myyntiajat ovat edelleen pitkät.
”Koti voi mennä kaupaksi viikossa tai roikkua netissä useamman vuoden. Tämä hajonta on tänä keväänä poikkeuksellisen suurta”, Malmivaara kuvailee.
Välittäjien mukaan ostoherkkyyden esteenä on edelleen epävarma maailmantilanne, korkojen kehityksen seuraaminen ja toive ”paremmasta ajasta” kaupanteolle. Lisäksi hintataso mietityttää: yli puolet välittäjistä arvioi, että myyjien odotukset eivät ole täysin linjassa todellisuuden kanssa.
Kuntotarkastus noussut kaupan varmistajaksi
Kuntotarkastusten kasvu ei johdu pelkästä kauppojen määrän lisääntymisestä – myös ostajien vaatimustaso on kasvanut.
”Kuntotarkastus ei ole enää vain muodollisuus. Kaupan osapuolet haluavat tietää tarkasti, mitä ovat ostamassa ja myymässä – ja se on kaikkien etu. Meidän näkökulmastamme tämä on erittäin hyvä kehityssuunta: tiedon lisääntyessä myös kodit vaihtuvat paremmalla varmuudella ja tyytyväisempien asukkaiden kera”, Malmivaara pohtii.
Asuntomarkkina kääntymässä valoisampaan – ammattilaisten katse jo keväässä
Susteran tekemä kysely ja kuntotarkastusten tilausmäärien kasvu antavat selkeän viestin: ostajien paluu markkinoille on alkanut. Vaikka tie normaaliin voi olla vielä epätasainen, kevään merkit ovat vahvat.
”Näemme, että asuntokauppa on hiljalleen heräämässä – ja nyt se näkyy jo tilauksissamme, Malmivaara kiteyttää.
Lisätietoja:
Kim Malmivaara
Sustera Oy
B2C-palveluiden johtaja
kim.malmivaara@sustera.com
040 024 8016