Älä hötkyile – taimikasvatuksessa pahin virhe on kylvää liian aikaisin

Sammalnappien kanssa taimien ylikastelua ei tarvitse pelätä.

Kevään lähestyessä viherpeukaloilla alkavat sormet jo syyhytä. Parvekkeelle ja puutarhaan istutettavien taimien kanssa maltti on kuitenkin valttia. Monien lajien oikea kylvöaika on vasta maalis–toukokuun puolella. Hätäily saa taimet venymään liian pitkiksi ja honteloiksi. Pitempään itäviä lajeja, kuten chilit ja pelargonit, voi huoletta jo kylvää. Versoviljelmillä kotiin saa keväistä vihreyttä. Sammalnapit ovat taimille otollinen kasvualusta. Rahkasammal pysyy pitkään kosteana, joten siemeniä ei tarvitse peittää. Ylikastelua ei myöskään tarvitse pelätä. Biolanin suomalaiset Sammalnapit ovat vuodessa löytäneet tiensä ympäri Eurooppaa Amazonin verkkokaupan kautta.

Puutarhainnostuksen odotetaan jatkuvan tänä vuonna yhtä voimakkaana kuin viime kesänä. Moni miettii jo, mitä istuttaisi. Taimien kanssa hätäily kuitenkin kostautuu. Useimmat lajit itävät yllättävän vauhdikkaasti. Oikealla ajoituksella esikasvatetut taimet saa istutettua suoraan ulos pihalle tai parvekkeelle.

– Hötkyilyssä vaarana on, että taimista ei tule tanakoita. Liian varhain kylvetyt taimet kasvattavat varsista turhan pitkiä, jolloin ne alkavat kaatuilla. Luonnonvaloakaan ei ole vielä riittävästi, joten avuksi tarvittaisiin kasvilamppuja, Biolanin puutarhaneuvoja Riikka Kerttula muistuttaa.

Tomaateille ja monille esikasvatettaville kukille oikea kylvöaika on maaliskuussa. Vihannesten kanssa kylvöajat jakautuvat pääosin huhti- ja toukokuulle lajista riippuen. Kasvikohtaiset kylvöajat löytyvät siemenpussien ohjeista. Pisimmät itämisajat ovat suosituilla chileillä ja pelargoneilla. Niitä voi rauhassa kylvää jo nyt. Esikasvatus jouduttaa kukintaa ja lisää sadon määrää. 

– Jos ei millään malta enää odottaa, ikkunalaudalle voi perustaa versoviljelmän. Esimerkiksi basilikan versot kasvavat nopeasti, ja niitä voi leikata salaattiin tai leivän päälle. Versoviljelyssä siemeniä voi levittää koko kasvualustan pinnalle, koska versot leikataan ennen kuin ne kasvavat suuriksi, Kerttula neuvoo.

 Kylvöajat

Helmikuun puoliväli Maaliskuun puoliväli Huhtikuun puoliväli Toukokuun puoliväli
ChiliPaprikaPelargoni TomaattiLaventeliPetunia BasilikaKaalitSamettikukka SokerimaissiAvomaankurkkuKesäkurpitsa

Sammalnappeja ei voi vahingossa ylikastella

Biolanin Sammalnapit ovat helppo kasvualusta taimien esikasvatukseen. Sammalnapit laitetaan joko riittävän syvälle aluslautaselle tai Biolanin Pienoiskasvihuoneeseen, jossa on valmiit kastelupaikat 12 napille. Rahkasammal sitoo runsaasti kosteutta. Koska alusta pysyy pitkään kosteana, siemenet voi kylvää pinnalle. Niitä ei tarvitse peittää. Tämä helpottaa varsinkin pienikokoisten siementen itämistä.

– Meiltä kysytään usein neuvoja kasteluun. Sammalnappien etuna on, että niitä ei voi vahingossa ylikastella. Kylvöä aloittaessa napit kastellaan päältä runsaalla vedellä, jotta kuivattu sammal turpoaa. Jatkossa niitä kastellaan 1–2 kertaa viikossa. Vettä kaadetaan astian pohjalle niin kauan kuin sammal jaksaa imeä. Pohjalle ei saa jättää vettä lillumaan. Koska sammal pysyy märkänäkin ilmavana, kasvualusta ei homehdu tai muutu hapettomaksi, Kerttula toteaa.

Ikkunalaudat ovat taimille hyviä kasvupaikkoja, koska niissä valoa on riittävästi. Pieni veto ei haittaa.

– Jotta siemenet saavat hyvän startin, tuoreet kylvökset voi nostaa lattialämmityksen päälle, jos sellainen löytyy. Lämpö vauhdittaa itämistä. Kosteuden säilymiseksi kasvualusta kannattaa peittää tuorekelmulla, johon on pistetty ilmareikiä. Pienoiskasvihuoneessa tuulettuva kansi hoitaa saman asian, Kerttula kertoo.

Tärkeä vinkki on lannoituksen muistaminen. Lähes kaikki kasvualustat sisältävät peruslannoituksen, joka riittää muutamaksi ensimmäiseksi viikoksi. Sen jälkeen taimet kaipaavat lisäravinteita. Kasteluveteen sekoitettavat lannoitteet sopivat parhaiten Sammalnappien lannoitukseen.

Amazon toimittaa Sammalnappeja kotipuutarhureille Eurooppaan

Sammalnapit herättivät viime vuonna kiinnostusta ympäri Eurooppaa. Biolanin Pienoiskasvihuone ja Sammalnapit otettiin heti lanseerauksen jälkeen myyntiin Amazonin verkkokauppaan. Taimien kotikasvatusta helpottaville tuotteille löytyy runsaasti kansainvälistä  kysyntää. Sen takia tuotepakkauksissa näkyvät englanninkieliset nimet Mini Greenhouse ja Moss Pellets.

–  Sammalnapit tekevät hyvin kauppansa Amazonissa. Niitä tilataan eniten Saksaan. Myös Ranskassa, Hollannissa ja Italiassa kotipuutarhurit ovat innostuneet uudenlaisesta tavasta esikasvattaa taimia, Kerttula iloitsee.

Lisätietoja:

Biolan, puutarhaneuvoja ja tiedottaja Riikka Kerttula, puh. 040 579 5626, [email protected]

Tuotetiedot:

Biolan Sammalnapit, hinta noin 4 €

pakkaus sisältää 12 sammalnappia

Biolan Pienoiskasvihuone, hinta 6 €

pakkaus sisältää 12 sammalnappia ja uudelleenkäytettävän pienoiskasvihuoneen.

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on google
Share on whatsapp
Rakenna, Remontoi, Sisuta- Digilehti

UUSIN LEHTI

Tilaa uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeen saat lukea ilmaiseksi kaikki julkaisut ja verkkosivujen sisällön.

Tulevat tapahtumat

siuntio

loviisa_banneri_RRS_140x250

 

Sivustolla käytetään evästeitä, joilla voimme parantaa sivustoa ja käyttökokemustasi sekä kohdentaa markkinointiamme. Osa evästeistä on sivuston toiminnalle välttämättömiä. Lue tietosuojaselosteestamme, miten käsittelemme evästeisiin liitettyjä tietoja.