Kodinrakentajainfo

Joka toisessa uudiskohteessa tingitään lasi- ja alumiinijärjestelmästä – voi johtaa ongelmiin

Suomen johtava lasi- ja alumiinijärjestelmien toimittaja Schüco selvitti ulkopuolisella tutkimusyritys Norstatilla rakennusalan ammattilaisten mielipiteitä lasi- ja alumiinirakentamisesta. Ammattilaisista 65 % kertoo, että rakennuskohteissa on vaihdettu suunnittelijoiden valitsema lasi- ja alumiinijärjestelmä, ja moni kohtaa siksi myös ongelmia.

Yleisin syy vaihtoon on kustannuksista karsiminen. Rakennusalan ammattilaisista 45 % on havainnut ongelmia uudiskohteiden lasi- ja alumiinijärjestelmissä, kuten vuotavia ikkunoita tai huonosti kestäviä saumoja. 43 % kertoo lisäksi, että lasi- ja alumiinijärjestelmiä on jouduttu korjaamaan aiottua nopeammin.

– Ongelmien taustalla lienee juuri halu säästää kustannuksissa, jolloin suunnittelijan valitsema kokonaisratkaisu on korvattu esimerkiksi eurooppalaisiin oloihin huonosti sopivilla rakenteilla, joiden toimivuutta ja kestävyyttä ei välttämättä ole edes todennettu, Schücon Suomen toimitusjohtaja Mika Koskinen sanoo.

Yleisimmät syyt lasi- ja alumiinijärjestelmän vaihtoon ovat kyselyn mukaan kustannussyyt, jotka mainitsee 47 % vastaajista. Laadulla vaihtoa perustelee 27 % ja rakennustekniset perusteet mainitsee 26 % vastaajista. Päätöksen vaihdosta tekee yleisimmin kiinteistön rakennuttaja, jonka mainitsee 36 % vastaajista. Toiseksi yleisin on hankinnan edustaja 22 %:n osuudella.

Ylipäätään lasi- ja alumiinijärjestelmiä valitaan hinta edellä, sillä yli puolet mainitsee kustannukset tärkeimmäksi valintaperusteeksi. Luotettavuuden nostaa esiin tärkeimpänä valintaperusteena vain joka neljäs ja laadun joka viides vastaaja.

– Hieman yllättävänä tuloksena pidän sitä, että lasi- ja alumiinirakenteista säästetään ammattilaisten mukaan yleisimmin yksityisissä asuinrakennuksissa, jonka mainitsi 38 % vastaajista. Julkiset kiinteistöt mainitsi säästökohteina ainoastaan joka viides ammattilainen, Koskinen huomauttaa.

Koskinen kannustaa rakennusalan päättäjiä tarkastelemaan lasi- ja alumiinijärjestelmiä elinkaarimallin kautta.

– Kertainvestointi pohjoismaisiin oloihin sopiviin ratkaisuihin voi olla suurempi, mutta kiinteistön elinkaaren aikana se maksaa itsensä moninkertaisesti takaisin. Lasia käytetään yhä enemmän rakentamisessa, koska se vastaa käyttäjien toiveisiin valosta ja viihtyisistä ympäristöistä. Samaan aikaan säästöjen hakeminen on johtanut siihen, että yhä useammassa uudisrakennuksessa painitaan yllättävien kosteusvaurioiden ja sisäilmaongelmien kanssa, Koskinen toteaa.

Tutkimusyritys Norstat haastatteli kyselyä varten vuoden 2019 toisella puoliskolla puhelimitse 124 rakennusalan ammattilaista, joista 78 % työskenteli esimiestehtävissä. 

Lisätietoja:

Mika Koskinen, Schüco Finland Oy

p. 0400 595528

sähköposti: mkoskinen@schueco.com

www.schueco.fi


Fi_Banner_2019_140x250px

SavonlinnaTontit2019_banneri

loviisa_banneri_RRS_140x250

ylivieska_banneri