Kodinrakentajainfo

Vaarallisimpien sähkölaitteiden määrä väheni markkinoilla

Vaarallisia sähkölaitteita löytyi viime vuonna markkinoilta aiempaa vähemmän. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) määräsi 19 vakavasti puutteellista sähkölaitetta kerättäväksi pois kuluttajilta vuonna 2019, kun edellisvuonna näitä takaisinvetoja oli 46. Vaarallisia latureita löytyi markkinoilta aiempaa vähemmän, sen sijaan valaistustuotteissa oli paljon puutteita.

Tukes teki vuonna 2019 sähkölaitteiden markkinavalvontaa yhteensä 2400 kivijalkamyymälään ja verkkokauppaan. Valvontakäyntien määrä säilyi aiemmalla tasolla. Valvonta kohdistui riskiperusteisesti epäilyttäviin tuotteisiin tai uusiin tuoteryhmiin, ja osa epäilyttävistä laitteista testautettiin. Tukes testautti yhteensä 538 sähkölaitetta, ja testausten perusteella 141 laitetta määrättiin kerättäviksi pois markkinoilta. Näistä vakavimmin puutteelliset 19 laitetta määrättiin palautusmenettelyyn, eli kerättäväksi pois kuluttajilta. Eniten markkinoilta poistetiin erilaisia valaisimia ja seuraavaksi eniten erilaisia latauslaitteita ja muuntajia. Muut poistetut laitteet olivat esimerkiksi lämmittimiä, jatkojohtoja ja asennustarvikkeita. Vaaralliset tuotteet löytyvät Tukesin markkinavalvontarekisteristä

–Testattujen USB-latureiden osalta tulokset näyttäisivät parantuneen, kertoo johtava asiantuntija Mika Toivonen. Testatuista 46:sta USB-laturista vain kolmessa oli vakavia turvallisuuspuutteita. Edellisvuonna testatuista 60:stä USB-laturista kolmasosassa todettiin vakavia puutteita.

– Valaistustuotteissa, kuten valonheittimissä ja katto- ja seinävalaisimissa, oli edelleen erittäin paljon puutteita. Yli 60 prosenttia sähkölaitteista, joiden myyntiä piti rajoittaa Tukesin hallinnollisilla päätöksillä, oli led-valaisimia, led-valaisintarvikkeita ja led-valonheittimiä.

– Tukes osallistui 2019 myös eurooppalaiseen hiustenhoitoon tarkoitettujen sähkölaitteiden testausprojektiin. Laitteissa ei ollut turvallisuutta vaarantavia puutteita, Toivonen kertoo.

Verkkokaupasta ostat omalla vastuulla

Kuluttajat ostavat entistä enemmän sähkölaitteita Suomen ja EU:n ulkopuolella sijaitsevista verkkokaupoista. Näihin verkkokauppoihin ei suomalaisten tai eurooppalaisten viranomaisten toimivalta ylety. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että EU:n ulkopuolelta tuotteita ostava kuluttaja joutuu itse vastaamaan seurauksista, jos tuote osoittautuu vaaralliseksi tai aiheuttaa vahinkoa.

– Verkkokauppa on muuttanut markkinavalvontaa haasteellisemmaksi ja kansainvälisemmäksi. EU:ssa pyritään yhtenäistämään ja uudistamaan markkinavalvontaa sisämarkkinoiden toiminnan tehostamiseksi ja sen varmistamiseksi, että EU:n ulkopuolisten maiden verkkokaupat toimittaisivat EU:hun vain vaatimuksen täyttäviä tuotteita.

– On tärkeää, että markkinavalvonta on mahdollisimman yhtenäistä ja tehokasta koko EU:n alueella, Toivonen korostaa.

Sähkölaitteiden turvallisuus on valmistajien, maahantuojien ja myyjien vastuulla

– Eniten vaarallisia ja puutteellisia sähkölaitteita löytyy samoista tuoteryhmistä vuodesta toiseen. Tämä osoittaa, etteivät valmistajat ja maahantuojat aina varmista riittävän huolellisesti laitteiden turvallisuutta, Toivonen täsmentää.

Sähkölaitteiden valmistusketjut voivat olla hyvinkin monimutkaisia ja sähkölaite voi koostua useasta eri osakomponentista, jotka sähkölaitteen lopullinen valmistaja liittää yhteen ja myy yhtenä kokonaisuutena. Turvallisten sähkölaitteiden valmistaminen ja maahantuonti edellyttävätkin yrityksiltä useiden asioiden hallintaa sekä riittävää omavalvontaa ja laaduntarkkailua.

Vastuu sähkölaitteiden turvallisuudesta on maahantuojalla, valmistajalla ja myyjällä. Tukesin markkinavalvonta kohdistuu myynnissä oleviin sähkölaitteisiin.

Lisätietoja: Johtava asiantuntija Mika Toivonen, p. 029 5052 653, etunimi.sukunimi@tukes.fi


Sharp banneri_rakennajasisusta_140x250px

SE_Wiser_140x250px_2

loviisa_banneri_RRS_140x250

Pihla_banneri_140x250px_luonnos

jokioinen_banneri

28-5-2019-sorbox-mainos-banneri