NUNNAUUNI YHDISTI KEVYEEN TAKKAAN MODERNIT MUODOT, VÄRIT JA TEHOKKAAN LÄMMÖNVARAUKSEN - SYNTYI KEVYT INJEKTORITAKKA
Puhdas palaminen, tehokas lämpöenergian talteenotto, turvalliset hormilämmöt ja pitkäkestoinen lämmönluovutus toteutuvat nyt myös keveissä takoissa.
Lue lisää
ARTIKKELI: ONGELMAT MAALÄMPÖPUMPUSSA KASVATTIVAT LAURA VOUTILAISEN SÄHKÖLASKUA
Kun kotia ei lämmitetä sähköllä, mutta kulutuslukemat nousevat koko ajan, jokin on vialla. Vuoden energiaperhe -kilpailuun osallistuvan artisti Laura Voutilaisen kodissa energiankulutus oli jopa keskikesällä niin korkealla, että ongelmaa ryhdyttiin etsimään oikein toden teolla.
Lue lisää
KODIN ENERGIANSÄÄSTÖN ABC
Turhan sähkönkulutuksen välttäminen on osa järkevää energiankäyttöä. Kaikkien sähköllä käyvien kapineiden keskellä voi kuitenkin olla vaikea tietää, minkä kokoinen energiankulutus on vielä järkevää, ja mistä voisi tarvittaessa pihistää. Tässä avuksi kodin energiankäytön ABC.
Lue lisää
TIKKURILAN DESIGNLATTIOILLA YKSILÖLLISYYTTÄ JA VÄRIÄ TILOIHIN
Tikkurila kehittää uusia, innovatiivisia tapoja käyttää olemassa olevia tuotteitaan. Tänään Väri ja Pinta -messuilla lanseerattavat Tikkurilan designlattiamenetelmät innostavat tekemään entistä yksilöllisempiä ja värikkäämpiä lattioita ilman, että kulutuskestävyys kärsii.
Lue lisää
TIKKURILAN LUJA HIMMEÄ TUO UUDEN KIILTOASTEEN LUJA-PERHEESEEN
Tikkurilan Luja-tuoteperheessä on nyt puolikiiltävän ja puolihimmeän vaihtoehdon lisäksi tarjolla himmeä kiiltoaste. Luja Himmeä on vesiohenteinen erikoisakrylaattimaali, joka jo nyt täyttää märkätilojen tuotteille asetetut vaatimukset tulevassa MaalausRYL:ssä (maalaustöiden yleiset laatuvaatimukset ja käsittely-yhdistelmät). Maalattu pinta kestää kovaa kulutusta, pesua ja kemikaaleja, joten muiden Luja-perheen tuotteiden tapaan Luja Himmeä soveltuu käytettäväksi tavallista vaativammissa kohteissa.
Lue lisää

Lue lisää
Lehdistötiedote 19.04.2011, Ekovilla Oy
Ekovilla taas liikkeellä rakennusalan edelläkävijänä
RAKENNUSOHJEET MOBILIMUOTOON
 |
|
Ekovillan rakenneohjeet tullaan tarjoamaan pian tarjoamaan myös mobiilimuodossa. Ekovilla, jolla on yhtiön kotisivuilla sähköisesti ja rautakaupoissa paperiversiona jaettava suosittu rakenneopas, haluaa olla rakennusalan kehityksen kärjessä myös mobiililaitteiden yleistyessä. Älypuhelimiin sopiva kevennetty versio ohjeista helpottaa ja nopeuttaa niiden käyttöä muun muassa työmailla. |
Monet nykyiset rakentajat ovat syntyneet 1970-luvun puolenvälin jälkeen. Heille uusien teknisten laitteiden käyttökynnys on alhainen ja he ovat tottuneet hyödyntämään verkossa olevaa tietoa monipuolisesti.
Lue lisää
Pienennä lämmityslaskuasi
|
Suurin osa kotitalouksista voisi säästää huomattavasti lämmityskuluistaan, arvioi maailman suurin patteritermostaattien valmistaja Danfoss. Suomen kylmä talvi on jo nostanut tuntuvasti monen talouden lämmityslaskua.
"Jos talvi jatkuu yhtä kylmänä, lämmitykseen käytettävä energian määrä kasvaa lähes kolmekymmentä prosenttia normaalitasosta.
|
 |
Valitettavan monelle suomalaiselle kotitaloudelle se merkitsee jopa kolmekymmentä prosenttia tavanomaista suurempaa lämmityslaskua”, kertoo Oy Danfoss Ab:n Suomen myyntijohtaja Ari Paloheimo.
Lue lisää


Lue lisää

|
VÄRISILMÄLTÄ VEDENKESTÄVÄ LAMINAATTIUUTUUS
Värisilmän laminaattivalikoiman uutuus Berry Tiles Hydro Plus on markkinoiden
ensimmäinen vedenkestävä laminaatti. Toinen Värisilmän syksyn uutuuslaminaatti on Colorama Ideo Perfection, jonka tavallista pidemmät lankut antavat lattialle jykevän ilmeen.
Lue lisää..
|
 |
SÄHKÖNKULUTUS HUIPPULUKEMIIN ENSI TALVENA
Tulevalle talvelle arvioitu sähkönkulutuksen huippu 15 000 megawattia
ylittää noin 1 700 megawatilla kotimaisen sähköntuotantokapasiteetin.
Sähkön toimitusvarmuus on Suomessa kuitenkin riittävä, mikäli
huippukulutuksen aikana ei ilmene samanaikaisia voimalaitosvaurioita,
vikoja tai tuontirajoituksia siirtoyhteyksissä naapurimaihin. Tiedot
ilmenevät Energiamarkkinaviraston julkaisemasta sähkön
toimitusvarmuusraportista.
Lue lisää..

VÄRISILMÄN LUONTOAIHEISISSA TAPETTIUUTUUKSISSA NOSTALGIAA JA METALLINHOHDETTA

Värisilmän uudet View- ja Falsterbo-tapetit ammentavat aiheensa luonnosta ja luovat kotiin ajatonta tyyliä. Selkeän modernissa View-mallistossa esiin pääsevät pinnan rakenteet ja metallinhohtoiset kuosit. Romanttinen Falsterbo-mallisto tuo ensi kertaa saataville tapettiarkiston aarteita jopa 1800-luvulta lähtien. Molempien mallistojen värimaailmat koostuvat pehmeistä pastellisävyistä ja maanläheisistä mineraaliväreistä.
Lue lisää..

Nereus lämmitysjärjestelmä
hyödyntää tehokkaasti myös aurinkoenergian!
Maalämpö on noussut yhdeksi suosituimmista lämmönlähteistä omakotitalorakentamisessa. Sen suosio on kasvanut myös rivi -, kerrostalo, sekä suurempien kiinteistöjen lämmitysratkaisua valittaessa. Maalämpöjärjestelmä yhdistettynä Nereuksen vesikiertoiseen lattialämmitykseen on erinomainen ratkaisu.
Lue lisää..

ÄLYMITTARIT AUTTAVAT SUOMALAISIA SAMMUTTAMAAN VALOJA
Energiansäästöviikolla jokainen muistaa sammuttaa turhaan palavat valot
eikä pidä televisiotakaan turhaan päällä. Kotitalouksien osuus
sähkönsäästötalkoissa on tärkeä, vaikka teollisuudelle lankeaakin suurin
osa energiansäästöstä. Etäluettavien sähkömittareiden käyttöönotto auttaa
kotitalouksia käyttämään sähköä järkevämmin ja pienentämään sähkölaskuaan.
Lue lisää..

HAJA-ASUTUKSEN JÄTEVESISTÄ HARHAANJOHTAVAA TIETOA
Haja-asutuksen kuormitusta vesistöihin on julkisuudessa vähätelty.
Jätevesien käsittelemiseksi on kaupiteltu myös liian järeitä ja kalliita
järjestelmiä. Lainsäädäntöä on esitetty ehkä tästä johtuenkin
muutettavaksi siten, että ikäihmiset saisivat vapautuksen jätevesien
asiallisesta hoitamisesta riippumatta ympäristökuormituksesta. Lue lisää..

ALKUVUODEN 2010 KIINTEISTöKAUPAT: KAUPPOJEN MÄÄRÄ KÄÄNTYNYT NOUSUUN!
Maanmittauslaitos julkisti kiinteistöjen kauppahintatilastojen
alkuvuodelta 2010. Tilastosta ilmenee, että kiinteistökauppojen määrä
Suomessa on noussut tammi-kesäkuussa 18 prosenttia edellisvuoden
alkupuoliskoon verrattuna. Myös pelto- ja metsäkauppoja tehtiin viime
vuotta enemmän. Samalla pientalotonttien ja kesämökkien hinnat ovat
nousseet selvästi. Lue lisää..

MITEN SÄHKÖSOPIMUKSIA VERTAILLAAN?
Edullinen hinta nousee ykköseksi, kun suomalaisilta kysytään, mitä he
arvostavat sähkösopimuksessaan. Sähkön alkuperäkin kiinnostaa, mutta
monille riittää yksinkertaisesti se, että virtaa tulee, kun lykkää
töpselin pistorasiaan. Harva meistä kuitenkaan kilpailuttaa sähköyhtiöitä.
Mistä tämä johtuu? Lue lisää..

DOMUKSEN UUDESSA AIKA‐KEITTIÖMALLISTOSSA ON MODERNIA MAALAISTUNNELMAA

Domus tuo lokakuussa myyntiin uuden Aika‐keittiömalliston, joka henkii kodikasta, 2010‐luvulle päivitettyä maalaistunnelmaa. Malliston ilmeeseen kuuluvat näyttävät koristelistat, luonnonläheiset sävyt ja kaappien välissä olevat, ovia kehystävät listat. Aika‐mallistoon on saatavissa myös MAX‐mitoitus, jonka ansiosta pöytäkaappeihin ja laatikostoihin saadaan 30 prosenttia enemmän säilytystilaa. Asiakkaan toiveiden mukaan suunniteltavat keittiöt valmistetaan Domuksen Korian tehtaalla. Lue lisää..


Suomalaista hyvinvointiosaamista esillä Shanghain maailmannäyttelyssä 1.-15.10.2010
Pohjoismaiden ministerineuvoston järjestämä The Creative North -näyttely esittelee parhaillaan pohjoismaista hyvinvointimallia osana Shanghain maailmannäyttelyä. Näyttelyyn valittiin jokaisesta Pohjoismaasta 2-3 yritystä, joiden ratkaisut parantavat arjen elämänlaatua. Suomesta näyttelyssä esillä on SAFERA Oy ja Everon Oy. Näyttely järjestetään Nordic Lighthousessa 1.-15. lokakuuta 2010.
Lue lisää..

Suomen Asuntomessut ja Kokkolan kaupunki allekirjoittivat yhteistoimintasopimuksen
Osuuskunta Suomen Asuntomessut ja Kokkolan kaupunki allekirjoittivat tänään 28.9.2010 yhteistoimintasopimuksen asuntomessujen järjestämisestä Kokkolassa 15.7.–14.8.2011. Kyse on 17.6.2008 tehdyn puitesopimuksen vahvistamisesta.
Lue lisää..


Ekovillalevyn tuotanto ja myynti on käynnistynyt
Odotus on päättynyt – nyt sitä saa!
Tätä uutista markkinoilla on odotettu: Ekovillan puukuidusta valmistettavan pehmeän lämmöneristelevyn tuotanto on käynnistynyt Kuusankoskella! Koeajojen ja testien myötä tuote on viimeistelty ominaisuuksiltaan todella hienoksi ja tuotanto säädetty toimimaan optimaalisesti. Ekovillalevy on nyt valmis tuote toimitettavaksi asiakkaille. Lue lisää..


Maarakentamiseen ja puutarhaan edullisia tuontituotteita
Toimitusjohtaja Eero Ukkosen mukaan yritys tuo maahan puutarhatarvikkeita, rakennusalan suodatinkankaita, hirsimökkejä, ulkovarastoja sekä kasvihuoneita. Osa myynnistä tapahtuu verkkokaupan ja osa rautakauppojen kautta. Lue lisää

Uudenlainen Suomalainen palvelukokonaisuus ikkunasisustamisessa.
FeelStyle Oy on tuonut kaihdinmarkkinoille aivan uudenlaisen tuote‐ ja palvelukokonaisuuden. Feelstyle kaihtimet kavennetaan asiakkaan ikkunan mittoihin sopiviksi. Näin kaihtimissa saadaan yhdistettyä vakiomittaisten kaihdinten edullisuus, erikoisliikkeiden valmistamien kaihtimien korkea laatu ja tyylikkyys sekä yksilölliset mitoitukset. Lue lisää..


Metehe Oy – Laadukkaita ratkaisuja teräsrakentamiseen
Joutsenossa sijaitsevan julkisivujärjestelmiä ja teräskatteita valmistavan Metehe Oy:n toimintakonsepti poikkeaa positiivisesti kilpailijoistaan. Metehe Oy myy ja markkinoi itse valmistamiaan teräsohutlevytuotteita suoraan tehtaalta loppuasiakkaille. Asiakaskunta koostuu kotimaassa yksityishenkilöistä sekä yritys-asiakkaista, kuten rakennus- ja peltisepänliikkeistä.
Lue lisää..

Kotihälytin helposti ja edullisesti käyttöön

Toimitusjohtaja Jori Achren on ammatiltaan sähköasentaja. Myydessään taloansa hän huomasi, että murtohälytin ei toimi normaalisti. Huolellisesta päivän kestäneestä tutkimisestaan huolimatta hän ei löytänyt vikaa. Myös myyjän asentajalta meni saman verran aikaa, ennen kuin vika löytyi. Tämä sai Jori Achrenin ajattelemaan kaikkea sitä vaikeutta ja monimutkaisuutta, mikä tekee murtohälyttimestä tavalliselle ihmiselle hankalan. Niinpä hän päätti kehittää hinnaltaan kenelle tahansa sopivan, yksinkertaisen ja helposti asennettavan järjestelmän, jossa kytkennät ovat valmiina. Mikään ei voi mennä vikaan. Ilmaisimet vaan ruuvimeisselillä seinään, ja jos sekään ei onnistu, niin sitten mukana olevalla asennusteipillä!
Lue lisää..

Valokivellä näyttävyyttä ja valoa pihoille
Viherpeukaloita kiinnostaa joka kevät sama asia: mitä uutta puutarhaan tänä vuonna. Kevät tuo kukkatrendien ohella uutta myös pihan pysyvämpiin elementteihin. Tämän kevään mielenkiintoisin uutuus on kiveykseen asennettava valokivi. Lue lisää..


Vältä ikävä työ – lajittele rakennustyömaalla!
Eikö olekin hauskaa hajottaa ja rakentaa uutta. Tonttia rumentavasta rakennus- ja purkujätteestä eroon pääseminen on tavallisesti vähemmän mukavaa. Ikävä kyllä osa rakentajista ratkaisee ongelman heittämällä kaiken nopeasti peräkärrylle ja ajamalla sen hyötykäyttöasemalle, kertoo Ekoroskin yritysneuvoja Marko Berg.
Lue Lisää..


Uutta tekniikkaa asuntoihin näppärästi
Hyvin tehty työ markkinoi toimintaa eteenpäin. Ville Tikkanen nauttii työstään, mitä tekee. Hänen mielestään saneerauskohteissa kannattaa käyttää langattomia ohjausjärjestelmiä, jolloin remontit sujuvat ilman roilouksia ja ovat nopeita.
Samoin energiasäästötekniikka, esimerkiksi led-lamput ovat varmasti oikeaan suuntautunut pyrkimys, mutta lamppujen hintoja olisi saatava alaspäin. Lue lisää..

KAIKKI PELTITOIMITUKSET YHDESTÄ TALOSTA KERAVALTA

Uudenmaan Peltityö Oy on perheyritys, jonka nykyinen toiminta perustuu Paavo Puumalan laskemalle perustalle. Työ alkoi sadevesikourujen ja kattoturvatuotteiden parissa. Sittemmin tarjonta on laajentunut kattamaan kaiken mitä pellityksissä tarvitaan. Sadevesikouruja toimitetaan nykyäänkin eri kokoisina aina pienistä kohteista suurempiin. Hormipellitykset, ikkunapellitykset, peltikatot ja räystäät, syöksytorvet, turvatuotteet ja talotikkaat kuuluvat kaikki Uudenmaan Peltityö Oy:n vakiotoimituksiin. Lue lisää..

Onnistunut kodin sähkösuunnittelu
Kodin sähkösuunnittelu lähtee aina asukkaan tarpeista ja toiveista. On tärkeää, että asukas on alusta asti vaikuttamassa kotinsa kaikkiin sähköistys- ja valaistusratkaisuihin. Yhdessä ammattitaitoisen sähkösuunnittelijan kanssa asukas voi olla rakentamassa kodistaan täydellisesti ja persoonallisesti juuri hänen ja perheensä tarpeita ja haaveita vastaavan. Lue lisää..

Energiaa säästävä Ekovillalevy on täysin uudenlainen lämmöneriste
Kesällä markkinoille tuleva Ekovillalevy on uutuus, jollaista Suomessa ei ole aiemmin valmistettu. Puukuidusta valmistettava Ekovillalevy on pehmeä lämmöneristelevy, jonka leikattavuus on erinomainen ja jota on miellyttävä käsitellä. Ekovillalevyn valmistus sitoo erittäin vähän energiaa, se sitoo puussa olevan hiilen koko elinkaarensa ajan ja toimiessaan Ekovillalevy säästää energiaa. Lue lisää..

EKOLOGINEN JÄTEVEDEN KÄSITTELY IN-DRÄN MENETELMÄLLÄ

Kehitetty teknologia hyödyntää luonnon omia prosesseja, mutta optimoi olosuhteet niin, että jäteveden puhdistaminen voidaan toteuttaa pienemmässä tilassa. Taustalla on perinteinen maasuodattamo. Toisessa sukupolvessa IN-DRÄN teknologian avulla kentän koko pienenee kolmannekseen. Lue lisää..